Viimeisen kuukauden tekemisiä ja yhdistelmätesti

Maantiepyöräilykauden pääsin aloittamaan samoihin aikoihin, kun edellisinäkin vuosina. Siitäkin huolimatta, että talvi piti otettaan pitkään. Kauden aloitus oli maltillinen. Noin puolitoista tuntia kevyttä kampiakselin pyörittelyä, jonka jälkeen siirryin sisätiloihin tekemään varsinaisen pyörätreenin. Seuraavana viikonloppuna sainkin sitten viettää aikaa pyörän päälle sen verran pitkään, että toisena päivänä sain käydä kovaa keskustelua itseni kanssa soittaako kyyti kotiin vai ei. Kropassa ei tainnut olla kohtaa, jota ei olisi sunnuntaina lenkin puolen välin jälkeen kolottanut ja sattunut. Mutta selkeästi talven treenit ovat purreet pyöräilyyn. Ensimmäinen kevät, kun maantiepyöräilykauden aloitus ei saanut kysymään itseltäni, että mitä sitä oikeasti on muka tullut tehtyä talven aikana.

Koska akillesjänne edelleen ärtyy juoksusta, niin viimeisen kuukauden aikana olen lähinnä käynyt välillä kokeilemassa miltä juoksuaskel tuntuu. Nilkkaa on tutkittu useamman lääkärin ja fyssarin toimesta, ja hieroja on tehnyt omia temppujaan nilkan ja pohkeen lihaksiin. Tulehduksen sain hoidettua melko nopeasti, mutta pientä kipu aluetta en. Lopulta menin Suomen Urheilufysioon Tonyn luokse. Muutama testiliike osoitti nilkan tukilihasten heikkouden, joka mitä ilmeisemmin on syynä akillesjänteen ärsyyntymiseen. Onneksi mitään ei ole rikki, ei ole siis mitään leikattavaa. Itse koen, että nyt jalan parantuminen on vain itsestäni kiinni. Miten aktiivisemmin ja huolellisemmin teen saamani kotijumppaliikkeet, niin sen nopeammin saan jalan juoksukuntoon.

Juoksutreenit ovat siis loistaneet poissaolollaan, mutta sen sijaan vedessä olen ollut. Toiset uivat ennen uintikisoja, niin minä olenkin uinut kisojen jälkeen. Esim viikolla 14 tuli uitua 17 km. Eikä tuo ole ollut kelaustreeniä.

Kuten viikkoraportista näkyy, niin uintikerrat ovat itselläni tuplaantuneet, mutta yhden treenin pituus pyörii edelleen tuolla 4 km paremmalla puolella. Mitä nyt tämän viikon tiistaille oli sellainen uintitreeni, jonka aloittaminen vaati jälleen itsensä tsemppaamista. Kuuden kilsan treeni, jossa ensimmäisen setin pituus oli 3200m, sisältäen sekaria. Toiseksi viimeisessä setissä selän lihakset huusivat jo armoa. Siitäkin huolimatta, että uin setin räpylöillä. Kun edelliset kolme päivää oli rääkätty jalkoja, niin tiistain uintitreenin jälkeen lihaskipua oli kaultaan kropassa. Valmentajan vastaus ruikutukseeni: "Ei se aina ole helppoa eikä pidäkään olla."

Kesää kohti kun mennään, vaikka juuri nyt sääennusteiden mukaan voisikin kuvitella talven kolkuttelevan ovella, niin talven treenien uppoamista kroppaan kävin testaamassa AquaPlussan testausasemalla. Myönnän kyllä jännittäneeni mennä Kaitsun testattavaksi. Onneksi jännitys laski saman tien, kun ovesta astuin sisään. Testauksen jälkeen ei ole kuin positiivista palautetta. Loistavien puitteiden lisäksi hyvät alkuverrat, tsemppaamista, tekniikasta muistuttamista, ystävällinen ja kannustava ilmapiiri. Matka Yläjärvelle siis kannatti.

Pyörätesti omalla pyörällä, saaden myös oman tehomittarin lukemat itselleen muistiin, oli itselleni erittäin tärkeä. Traineritreeneissä olen pari kertaa seurannut trainerin antamia tehoja vs pyörässä olevan tehomittarin tehoja keskenään. Näiden kahden välinen ero liikkuu 20-25 watin välillä. Ero on siis selkeä.  Suoravetotrainerin ja oman tehomittarin tehoerot olivat samaa luokkaa. Oma mittarini näytti alusta loppuun n 20 wattia vähemmän kuin mitä suoravetotrainerin tehot olivat.

Pyörätestissä mentiin anaerobisella kynnykselle, ei maksimiin. Ongelmaksi tuli, etten millään meinannut saada pidettyä tehoja oikealla tasolla, vaan koko ajan meinasin keulia. Jopa ihan viimeisessä nostossa Kaitsu joutui ohjeistamaan vähentämään tehoja. Eikä pyöritystekniikkakin taisi pysyä alusta loppuun hyvänä.

Testituloksia vielä odottelen, mutta pyörätestin aikana olo oli vahva ja todellakin tuntui, että paukkuja olisi ollut nostaa tehoja. Aivan niin kuin pitääkin, kun maksivedosta ei ollut kysymys. Pyörän päältä sitten juoksumatolle. Hiukan arvelutti miten juoksutesti onnistuu, kun 15 min pidempää en ole juoksuaskelia ottanut. Todettiin yhdessä, että sinne asti mennään, kun jalka on kivuton. Mikäli akillesjänne ärtyy, niin testi keskeytyy. Todennäköisesti kuitenkin saataisiin jotain arvoja.

Viimeinen 100m ja katse tiukasti Kaitsun mainitsemaan mäkeen, joka näkyi ikkunasta.

Voi hitsi, miten hyvältä juoksu tuntui! Alku otettiin rauhallisesti ja kuten alla olevasta kuvasta näkyy, niin muutama vauhdin nosto ei edes nostanut sykettä yli aerobisen kynnyksen (tuossa kuvassa sykerajat ovat syksyn testien pohjalta). Lopussa vauhtia saatiin nostaa selkeästi, jotta päästiin halutun sykkeen yläpuolelle. Kuten viimeisestä palkista näkyy, niin syke nousi koko ajan. Maksimisykettä ei saatu. Mikä parasta viimeisen noston vauhti ei tuntunut ollenkaan pahalta, vaan vahvalta. Kertaakaan tuon kolmen minuutin aikana ei tullut tunnetta, että loppuisi jo / mä kuolen tähän matolle. Päinvastoin, jos olisin voinut, olisi halunnut juosta pidempäänkin tuota vauhtia tai jos olisi tajunnut ajoissa sanoa, niin koettaa vielä nostaa yhden kerran vauhtia. Mutta tää antoi kyllä uskoa omaan juoksuun ja mahdollisuuteen kehittyä. Tähän mennessä olen joutunut sanomaan testeissä, että tää oli viimeinen tai  keskeyttämään viimeisen vedon ennen kolmea minuuttia.

Testin aikana kaksi kertaa tunsin muutaman ohi kiitävän hetken tuntemuksia nilkassa / akillesjänteessä, mutta sen verran lyhyitä olivat ettei ollut mitään syytä keskeyttää. Testin jälkeen ei myöskään ollut tuntemuksia.

Testien välitön palaute oli, että pohjat ovat kunnossa, mutta juoksulenkkien vauhdit vaan rohkeasti ylöspäin. Se vahva tunne, joka mulla oli kropassa testin jälkeen ja Kaitsun välitön palaute antoi kyllä lisäbuustia ja vahvisti uskoa järkevään treenaamiseen.