21.4.2018

Viimeisen kuukauden tekemisiä ja yhdistelmätesti

Maantiepyöräilykauden pääsin aloittamaan samoihin aikoihin, kun edellisinäkin vuosina. Siitäkin huolimatta, että talvi piti otettaan pitkään. Kauden aloitus oli maltillinen. Noin puolitoista tuntia kevyttä kampiakselin pyörittelyä, jonka jälkeen siirryin sisätiloihin tekemään varsinaisen pyörätreenin. Seuraavana viikonloppuna sainkin sitten viettää aikaa pyörän päälle sen verran pitkään, että toisena päivänä sain käydä kovaa keskustelua itseni kanssa soittaako kyyti kotiin vai ei. Kropassa ei tainnut olla kohtaa, jota ei olisi sunnuntaina lenkin puolen välin jälkeen kolottanut ja sattunut. Mutta selkeästi talven treenit ovat purreet pyöräilyyn. Ensimmäinen kevät, kun maantiepyöräilykauden aloitus ei saanut kysymään itseltäni, että mitä sitä oikeasti on muka tullut tehtyä talven aikana.


Koska akillesjänne edelleen ärtyy juoksusta, niin viimeisen kuukauden aikana olen lähinnä käynyt välillä kokeilemassa miltä juoksuaskel tuntuu. Nilkkaa on tutkittu useamman lääkärin ja fyssarin toimesta, ja hieroja on tehnyt omia temppujaan nilkan ja pohkeen lihaksiin. Tulehduksen sain hoidettua melko nopeasti, mutta pientä kipu aluetta en. Lopulta menin Suomen Urheilufysioon Tonyn luokse. Muutama testiliike osoitti nilkan tukilihasten heikkouden, joka mitä ilmeisemmin on syynä akillesjänteen ärsyyntymiseen. Onneksi mitään ei ole rikki, ei ole siis mitään leikattavaa. Itse koen, että nyt jalan parantuminen on vain itsestäni kiinni. Miten aktiivisemmin ja huolellisemmin teen saamani kotijumppaliikkeet, niin sen nopeammin saan jalan juoksukuntoon.

Juoksutreenit ovat siis loistaneet poissaolollaan, mutta sen sijaan vedessä olen ollut. Toiset uivat ennen uintikisoja, niin minä olenkin uinut kisojen jälkeen. Esim viikolla 14 tuli uitua 17 km. Eikä tuo ole ollut kelaustreeniä.


Kuten viikkoraportista näkyy, niin uintikerrat ovat itselläni tuplaantuneet, mutta yhden treenin pituus pyörii edelleen tuolla 4 km paremmalla puolella. Mitä nyt tämän viikon tiistaille oli sellainen uintitreeni, jonka aloittaminen vaati jälleen itsensä tsemppaamista. Kuuden kilsan treeni, jossa ensimmäisen setin pituus oli 3200m, sisältäen sekaria. Toiseksi viimeisessä setissä selän lihakset huusivat jo armoa. Siitäkin huolimatta, että uin setin räpylöillä. Kun edelliset kolme päivää oli rääkätty jalkoja, niin tiistain uintitreenin jälkeen lihaskipua oli kaultaan kropassa. Valmentajan vastaus ruikutukseeni: "Ei se aina ole helppoa eikä pidäkään olla."

Kesää kohti kun mennään, vaikka juuri nyt sääennusteiden mukaan voisikin kuvitella talven kolkuttelevan ovella, niin talven treenien uppoamista kroppaan kävin testaamassa AquaPlussan testausasemalla. Myönnän kyllä jännittäneeni mennä Kaitsun testattavaksi. Onneksi jännitys laski saman tien, kun ovesta astuin sisään. Testauksen jälkeen ei ole kuin positiivista palautetta. Loistavien puitteiden lisäksi hyvät alkuverrat, tsemppaamista, tekniikasta muistuttamista, ystävällinen ja kannustava ilmapiiri. Matka Yläjärvelle siis kannatti.

Pyörätesti omalla pyörällä, saaden myös oman tehomittarin lukemat itselleen muistiin, oli itselleni erittäin tärkeä. Traineritreeneissä olen pari kertaa seurannut trainerin antamia tehoja vs pyörässä olevan tehomittarin tehoja keskenään. Näiden kahden välinen ero liikkuu 20-25 watin välillä. Ero on siis selkeä.  Suoravetotrainerin ja oman tehomittarin tehoerot olivat samaa luokkaa. Oma mittarini näytti alusta loppuun n 20 wattia vähemmän kuin mitä suoravetotrainerin tehot olivat.


Pyörätestissä mentiin anaerobisella kynnykselle, ei maksimiin. Ongelmaksi tuli, etten millään meinannut saada pidettyä tehoja oikealla tasolla, vaan koko ajan meinasin keulia. Jopa ihan viimeisessä nostossa Kaitsu joutui ohjeistamaan vähentämään tehoja. Eikä pyöritystekniikkakin taisi pysyä alusta loppuun hyvänä.

Testituloksia vielä odottelen, mutta pyörätestin aikana olo oli vahva ja todellakin tuntui, että paukkuja olisi ollut nostaa tehoja. Aivan niin kuin pitääkin, kun maksivedosta ei ollut kysymys. Pyörän päältä sitten juoksumatolle. Hiukan arvelutti miten juoksutesti onnistuu, kun 15 min pidempää en ole juoksuaskelia ottanut. Todettiin yhdessä, että sinne asti mennään, kun jalka on kivuton. Mikäli akillesjänne ärtyy, niin testi keskeytyy. Todennäköisesti kuitenkin saataisiin jotain arvoja.

Viimeinen 100m ja katse tiukasti Kaitsun mainitsemaan mäkeen, joka näkyi ikkunasta.

Voi hitsi, miten hyvältä juoksu tuntui! Alku otettiin rauhallisesti ja kuten alla olevasta kuvasta näkyy, niin muutama vauhdin nosto ei edes nostanut sykettä yli aerobisen kynnyksen (tuossa kuvassa sykerajat ovat syksyn testien pohjalta). Lopussa vauhtia saatiin nostaa selkeästi, jotta päästiin halutun sykkeen yläpuolelle. Kuten viimeisestä palkista näkyy, niin syke nousi koko ajan. Maksimisykettä ei saatu. Mikä parasta viimeisen noston vauhti ei tuntunut ollenkaan pahalta, vaan vahvalta. Kertaakaan tuon kolmen minuutin aikana ei tullut tunnetta, että loppuisi jo / mä kuolen tähän matolle. Päinvastoin, jos olisin voinut, olisi halunnut juosta pidempäänkin tuota vauhtia tai jos olisi tajunnut ajoissa sanoa, niin koettaa vielä nostaa yhden kerran vauhtia. Mutta tää antoi kyllä uskoa omaan juoksuun ja mahdollisuuteen kehittyä. Tähän mennessä olen joutunut sanomaan testeissä, että tää oli viimeinen tai  keskeyttämään viimeisen vedon ennen kolmea minuuttia.

Testin aikana kaksi kertaa tunsin muutaman ohi kiitävän hetken tuntemuksia nilkassa / akillesjänteessä, mutta sen verran lyhyitä olivat ettei ollut mitään syytä keskeyttää. Testin jälkeen ei myöskään ollut tuntemuksia.

Testien välitön palaute oli, että pohjat ovat kunnossa, mutta juoksulenkkien vauhdit vaan rohkeasti ylöspäin. Se vahva tunne, joka mulla oli kropassa testin jälkeen ja Kaitsun välitön palaute antoi kyllä lisäbuustia ja vahvisti uskoa järkevään treenaamiseen.

30.3.2018

Mastersien lyhyen radan SM-uinnit Salossa


Mastersien lyhyen radan uintikisat käytiin tällä kertaa Salossa, jossa oli jälleen huikea määrä osallistujia, myös Suomen rajojen ulkopuolelta oli edustusta. Isoon joukkoon mahtuu monenlaista menijää, myös joukko Suomen kärkinimiä. Niinpä kisoissa kauhottiin iso joukko Suomen ennätyksiä ja jopa yksi Euroopan ennätys.

Kisojen lähestyessä tuli muutamia kyselyitä osallistumisestani kisoihin enkä oikein tiennyt mitä vastata. Oma osallistuminen oli ollut koko ajan vaakalaudalla ja olin jo ehtinyt tekemään itselleni selväksi, että kisat jäävät väliin. Alkuvuoden olin enemmän tai vähemmän kipuillut uinnin kanssa. Vasta helmikuun lopulla alkoi tulla valoa tunnelin päähän. Valmentaja ei painostanut, pyysi vaan kertomaan suunnitelmat, jotta kisaviikolla otetaan kevyemmin. Mitä lähemmäksi kisojen ilmoittautumispäivä tuli, sitä enemmän alkoi ilmestyä muuttuvia tekijöitä ja sen enemmän kasvoi halu osallistua kisoihin. Seuralta tuli pyyntö saada osallistujat ja lajit viimeistään sunnuntaina 11.3. Niinpä edellisenä päivänä laitoin valmentajalle ehdotuksen ja pitihän tuota vielä SOME:kin puolella ihmetellä.





Sunnuntaina vielä varmistin valmentajalla, että onko lajit ihan on. Hän on kuitenkin uittanut mua ja pystyy sen perusteella arvioimaan mikä on järkevää ja mikä ei. Kun hänen mielestään lajit olivat hyvät, niin ei kun seuran yhteishenkilölle lajit.

Kisoihin siis mentäisiin lähes puhtaasti triathlon uintitreeneillä ilman sen suurempaa panostusta uintiin, puhumattakaan kisoihin. Itselläni tuo triathlon uintitreenit tarkoittaa muutamaa kertaa viikossa. Kisaa edeltävälle viikolle osui vielä parin päivän työreissu Saksaan ja ongelmia nilkassa /akillisjänteessä. Tämän vuoksi reissun jälkeen ei  juostu, mutta ei myöskään tehty startteja. Toisaalta se antoi mahdollisuuden hypätä altaaseen useammin. 

Kisaviikko tuli ja Salo kutsui.


Perjantaina saavuttiin kaverin kanssa kisapaikalle hyvissä ajoin, joten paniikkia tai kiirettä ei ollut missään vaiheessa. Alkuverraankin oli selvät sävelet saatu, niin ei tarvinnut edes siitä kantaa huolta. Verrassa riitti yksi startti ja muutama selkäuinnin käännös tuomaan riittävän varmuuden perjantain startteihin. Kun ei ole treenannut, niin aika rennolla mielellä sitä vielä verrasi. 


Oma kisaurakka alkoi 400m sekarille, joka koostuu perhos-, selkä-, rinta- ja vapaauinnista tässä järjestyksessä niin, että jokaista lajia uidaan yhtä pitkä matka. 400m sekarissa laji vauhtii 100m jälkeen käännöksen yhteydessä. 

Itse jouduin uimaan toisessa erässä, jossa oli ainoastaan itseäni huomattavasti kovempia uimareita. Hiukan harmitti, etten mahtunut uimaan ensimmäisessä erässä, jossa kovin kilpakaveini ui. Ennen omaa starttia vilkaisin tulostaululle nähdäkseni miten kovaa hän meni. Kovaa pitäisi mennä, jotta saisin häntä kovemman ajan. Perhonen lähti helposti liikkeelle. Vasta 100m kohdalla mietin, että nyt taisi olla liian kova vauhti. Selärissä ja rinulissa koetin vaan pitää kiinni tekniikasta ja tehdä käännökset puhtaasti. Vapariin kääntyessä ainoa ajatukseni oli, että pronssista en helposti luovu. Kaksi ensimmäistä sijaa oli jo ennen starttia jaettu. Käsi seinään ja katse tulostaululle. Aikani oli alle 7 minuuttia. Oma enkka ja reilusti. Yes! Lopullisesta sijoituksestani en ollut täysin varma, koska saman ikäsarjan uimarit eivät uineet samassa erässä.

Ennen 800m starttia oli miesten vuoro uida sama laji ja matka. Itse suuntasin verraamaan ja odottamaan illan toista starttia. Kovin pitkää taukoa ei tullut kun taas seisoimme starttipallin takana. 

Mastersuinneissa pitkät matkat uidaan usein siten, että kaksi uimaria on samalla radalla. Erät 1 & 2 uivat yhtä aikaa, 3 &4 erät uivat yhtä aikaa jne. Jälkimmäisessä erässä on edellistä erää kovemmat uimarit, jotka starttaavat ensimmäisenä. Onneksi olimme kilpakumppanin kanssa samassa erässä ja vielä vierekkäisillä radoilla. Jännitys nousi minuutti minuutilta. Vatsaa ehti vääntää oikein kunnolla ennen kuin pääsimme starttipallille. Onneksi starttipallilla jännitys katoaa ja pystyn olemaan rentona.

Starttivihellys ja veteen. Viereisellä radalla ikäsarjaa korkeammalla oleva nainen aloitti melko rivakalla vauhdilla, mutta päätin pysyä ensimmäisen satasen hänen rinnallaan tietäen, että 100m jälkeen on otettava oma vauhti. Ennen 50m käännöstä toinen erä hyppäsi altaaseen. Sadan metrin jälkeen kiinnitin kaiken huomioni oman uinnin lisäksi kilpakaverini menoon. Melkolailla rintarinnan taitoimme matkaa. Itse pelkäsin, että kaveri tekee irtioton 400m kohdalla, joka olisi ollut ihan loogista. Onneksi ei tehnyt. Viisisataa takana eikä hän edellenkään tipu matkasta. 600m takana, joko hän nyt tekee irtioton. Jos tekee, niin pystynkö vastaamaan siihen. 700m takana, pitäisi kiristää. Mutta mitä jos kaverilla onkin hurjasti paukkuja, niin mä ehdin hyytymään 100m aikana. Kaveri pysyy rinnalla. Pahus! 750m takana ja käännös. Nyt tai ei koskaan. 25 m on liian lyhyt matka ei-sprintterille. Nyt on iskettävä, jos sen aikoo tehdä. Niinpä kaivoin jostain voimaa ja lähdin nostamaan vauhtia. Viimeisellä 25m aikana koetin ottaa kaiken irti mitä osasin. Käsi seinään. Loistava kisa! 800m tuloksia saimme odottaa lauantai-iltaan asti.

Näissä saa itsestään irti ihan eri tavalla kuin treeneissä sekä joutuu koko ajan kuuntelemaan miltä kropassa tuntuu sekä arvioimaan ei vaan omaa jaksamista, mutta myös kilpakumppanin voimavaroja. 


Lauantaipäivään en todellakaan herännyt virkeänä. Ei ole mitään järjellistä syytä, muuta kuin ikä, etten  saanut nukuttua muutamaa tuntia enempää. Yksi yö ei kisoja haittaa, mutta tämä oli jo toinen peräkkäinen huonosti nukuttua yö.

Aamupäivän jaksossa itselläni oli ainoastaan 200m sekari. Voisi sanoa, että kaikkeni annoin ja taisi olla ensimmäinen kerta, kun uidessa pakarat hapottavat. Koville otti, mutta henkilökohtainen ennätys ja kolmas sija irtosi. Fiksu ihminen olisi tässä kohtaan verrannut, käynyt syömässä ja mennyt lepäämään hotellille. Etenkin kun olin vielä maininnut väsymyksestä. Mutta minäpä seurustelin, kävin syömässä kaverin kanssa ABC:llä palaten takaisin hallille. Oma lajini oli vasta klo 19 aikaan, joten aikaa olisi ollut toimia fiksusti siitäkin huolimatta, etten ollut omalla autolla. Hotellin ja uimahallin väli oli n 1.5 km.


Iltajakson 100m perhonen olikin sitten fiasko. Rentous oli poissa, koko matka oli alusta alkaen raskasta menoa ja loppua kohden sitten tuli täydellinen hyytyminen. Perhosuinnissa kun tulee hyytyminen, niin se tulee nopeasti ja on melkolailla täydellistä. Loppuaikani oli n 6 sekuntia hitaampi kuin edellisen päivän 400m sekarin perhonen. Vaikka se uskomattomalta saattaakin kuulostaa, niin se on mahdollista. Tässä vaiheessa olinkin jo sitten sitä mieltä, että kisat voisivat olla osaltani ohitse. 

Vaikka itseäni kovasti ruoskin tuosta 100m perhosesta ja edelleenkin asia harmittaa, niin tuon fiaskouinnin jälkeen oli 800m vaparin tulokset valmistuneet. Siinä pahin ruoskiminen jäi, kun 800m tuli n 16 sekunnin parannus syksyn pitkän radan aikaan. Huolimatta siitä, että pitkällä radan vauhdit ovat yleensä hitaampia, niin olihan tuo melkoinen parannus, ja sillä irtosi SM-kultaa. Hyvin mielin iltaruokaa hakemaan ja nukkumaan.

Sunnuntaiaamuna heräsin ennen aikojani saamatta enää unen päästä kiinni. Tavaroiden pakkaaminen, rauhallisen aamupalan jälkeen hallille herättelemään kroppaa ja veteen verraamaan saatujen ohjeiden mukaan.



Sunnuntain jaksossa itselläni oli 200m selkäuinti, jonka uin ensimmäistä kertaa syksyllä pitkän radan mestaruuskisoissa ja nyt toisen kerran elämässäni. Lievästi jännitti miten tästä selviän, kun alla oli todella heikko suoritus edelliseltä illalta. 

Kilpakumppanini ja minun välissä oli yksi rata, joten kovin hyvin ei pääsisi seuraamaan toistemme menoa. Startti, katse kohti kattoa ja sitten vaan kauhomaan vettä. Vasta150m käännöksen jälkeen tein nopean tilannekatsauksen.  Siihen asti olin uinut täysin omaa uintiani koettaen maltillisesti kiristää vauhtia.  Kun näin hänen kätensä, kiristin lisää. 175m käännös, arvioin meidän olevan tasoissa. Kuulin kannustusta ja laitoin peliin mitä pystyin ei-selkäuimarina. Käsi seinään enkä ollut ollenkaan varma kumpi meistä ehti sen tekemään ensimmäisenä. Tulostaulu kertoi omasta enkasta ja eroksi 0.8 sekunttia kilpakumppaniini. Olin tullut kolmanneksi, todella niukasti.

Viimeinen verra ja odottelemaan 200m perhosta, joka oli urakkani viimeinen laji. Ikäsarjassani oli kaksi huippu-uimaria, joten jälleen kisaisin kolmannesta sijasta. Lauantaina 100m perhonen ei antanut mitenkään suuria toiveita. Ainoa tavoitteeni olisi pystyä uimaan 200m perhosen siten, ettei tule täydellistä hyytymistä 100m jälkeen. Aika mahtava tunne oli kuitenkin saada uida tuota matkaa tajuten saavansa kannustusta. Vaikka ääntä en tunnistanut, niin tiesin kyllä ketä kiittää. Tämä oli neljäs kerta kun uin 200m perhosta kisoissa ja ensimmäisen kerran osasin aloittaa  tarpeeksi maltillisesti. Ensimmäistä kertaa en tuntenut hukkuvani. 

Vaikka joskus saatan epäillä, niin kyllähän tämä kisa osoitti, että "Trust the process because that's what's going to get you through race day." 

18.3.2018

Pikavisiitti keväiseen Frankfurtiin

Viimeinen kuukausi on ollut melko kuormittava, joka näkyy lievänä väsymyksenä joutuen välillä todellakin potkimaan itseään "ylös-ulos-ja-lenkille". Kuormitusta on tullut työn saralta ja erityisesti matkustamisen muodossa. Reissussa työpäivät ovat pitkiä eikä niihin juurikaan mahdu ns. omaa aikaa.

Tällä viikolla oli toinen reissu kolmen viikon sisällä Frankfurtiin. Molemmilla kerroilla lähtö on ollut tiistaina työpäivän jälkeen.


Lento ei kauaa kestä ja yksi lisätunti tulee aikaerosta. Perillä kuitenkin odotti ikävä yllätys, kun koetin Frankfurtin kentältä ostaa iltapalaa eikä korttini toiminut. Onneksi edellisestä kerrasta viisastuneena - mm. taksimatkoja ei voi maksaa kortilla - olin ottanut pienen määrän käteistä mukaan. Kun ei kortti toiminut hotellilla, niin kyllä alkoi sydän tykyttää. Onneksi kollegan kortti toimi ja saatiin kirjauduttua sisään.

Vasta huoneeseen tullessani huomasin tekstiviestin:

Sinänsä mielenkiintoista ja täysin odottamatonta, kun kortti oli toiminut moitteettomasti kolmea viikkoa aikaisemmin sekä iltapäivällä vielä Helsinki-Vantaan lentokentällä. Niinpä en osannut odottaa ongelmia korttini kanssa. Tilannetta vaikeutti se, että kädessäni oli uusi puhelin enkä päässyt kirjautumaan mobiilipankkiin.

Seuraava päivä alkoi kuitenkin loistavissa tunnelmissa. Aamulla heräsin virkeänä ja puoli tuntia myöhemmin olin ulkona aamulenkillä. Lyhyt, mutta melko napakka juoksu nostaen vauhtia kolmesti. Vaikka en todellakaan ole mikään aamuihminen, niin aamulenkki ihanan keväisessä säässä antaa loistavan buustin pitkään työpäivään. Aamut ovat ainoita ajankohtia, jolloin ehtii liikkumaan ja saamaan raitista ilmaa. Itse ainakin tarvitsen edes lyhyen happihyppelyn vastapainoksi pitkällä päivälle.

Keskiviikko oli todella lämmin ja kyllä harmitti olla sisätiloissa. Iltapäivällä raitista ilmaa haukkasimme avaamalla neukkarin ison ikkunan.

Ensimmäinen päivä päättyi lähempänä klo 18 ja tuntia myöhemmin odottelimme kaikkien saapumista päivälliselle.


Paikassa, jossa käymme lounaalla  / päivällisellä on melko niukka valikoima kasvisruokaa, mutta muutaman loistavan löydön olen ehtinyt tekemään. Paikallisessa ravintolassa saa ison kulhollisen joko tomaatti- tai sienikeittoa. Molemmat on testattu ja maistuviksi todettu.

Keittojen lisäksi ruokalistalla on kasvismunakas. Toimii erittäin hyvin päivällisellä, että lähtöpäivän lounaalla.


Toisen päivän aamu oli hiukan edellistä viileämpi. Ei lunta, ei oikeasti kylmä. Oikein hyvä juoksukeli puoli seitsemän aikaan aamulla. Torstaiaamun ohjelmassa oli lyhyt kiertoharjoittelu, jonka olin päättänyt tehdä ulkona. Löysin vain mainion paikan lammen rannalta. Vesi oli kuultavan sinistä, aamuauringon säteet kohdistuivat vastarannan puihin. Siinä kyllä mieli lepäsi, vaikka samaan aikaan harmitti, etten ollut ottanut puhelinta mukaani.

Kahden intensiivisen päivän jälkeen oli iltalento takaisin Suomeen. Näillä reissulla on lentokentät, lentokenttähotelli ja hotellin takana oleva metsä tulleet tutuiksi. Ei siis shoppailua eikä edes illallista Frankfurtin sydämessä. Lentokoneesta olen haikeana ihaillut Frankfurtin valoja.



Iltalento laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentällä klo 22:50, joten vasta puolen yön jälkeen olin kotona.


 Jo helmikuun puolella, viikolla 8,  Frankfurtissa oli jo ihanan lämmin keväinen sää:

6.3.2018

HyPyn triathlon tiimi Vierumäellä

Leirien parasta antia on varmaankin yhdessä olo samanhenkisten ihmisten kanssa sekä loistavat olosuhteet treenaamiselle. Voi täysipainoisesti toteuttaa swim-bike-run-eat-sleep-repeat -ohjenuoraa.

HyPyn triathlon teamin leiriviikonloppu vietettiin Vierumäellä viime viikonloppuna. Riippumatta onko kyse treenistä, leiristä tai kisasta, niin taustalla tehdään paljon työtä, joka ei näy ulkopuolisille. Itse sain nauttia leiristä leiriläisenä ilman minkäänlaista vastuuta. Luxusta. Iso kiitos leirin jäljestäneille henkilöille. 

Oma leiriviikonloppu alkoi uinnilla kotihallissa, jota piti seurata juoksu. Mutta kun aikataulut pettävät, niin ne pettävät. Uimahallilla olin myöhemmin kuin olisin suunnittelut ja itse uinti vei hiukan pidempään kuin olin laskenut eikä uinnista paljoa jäänyt kerrottavaa. 


Paria tuntia altaasta nousun jälkeen saavuin Vierumäelle ja rekisteröityessäni sisään jouduin "paparatsin" kameran kohteeksi:

Perjantai-ilta vierähti majoittumisessa. Pyörä ja traineri löysivät tiensä kupolihallin lukolliseen varastoon, oikea huone ja sänky löytyivät. Ennen yöpuulle siirtymistä nautittiin iltapalaa Wanhassa salissa, joka muuten on museoviraston suojelema tila.

Leirillä ei ollut ulkopuolista valmentajaa, vaan vastuuhenkilö oli oman seuran porukkaa. Tämän vuoksi oli helppo sopia, että voin osallistua leirille tehden omaa treeniä. Alkuviikosta olin vielä hiukan epävarma mitä teen leirin suhteen, kun edellisellä viikolla olin työmatkalla ja sunnuntaina olin ollut tekemässä pitkän yhdistelmätreenin Tampereella. Toinen työreissu on jo ensi viikolla. Täyden varmuuden puuttumisen vuoksi mulla ei ollut omaa leirin treeniohjelmaa ennakkoon, vaan sain kunkin päivän ohjelman kyseisen päivän aamuna. Toimi oikein hyvin.


Lauantai käynnistyi klo 9 kolmen tunnin pyörä-juoksu -yhdistelmätreenillä. Löysin itselleni oivan paikan nurkasta ihan oven suun vierestä. Tuosta paikasta näin lähes kaikki kuitenkaan häiritsemättä muiden treenejä. Oma treenini sisälsi kolme kierrosta pyörää ja juoksua. Tuttua settiä Phallitreeneistä. Treeni sujui suunnitelman mukaisesti ja mulla oli lauantaina selkeästi kevyempää settiä kuin muilla.

Lounas oli heti sisähallitreenin jälkeen. Ruoka oli paljon parempaa kuin keväällä 2016, jolloin kasvisruokataso oli melko heikko. Leiriohjelman mukaan lounaan ja uinnin välissä oli 90 min hiihto/juoksu. Itse oli saanut ohjeen tehdä 45 min palauttavan juoksun, kun lepo ei kelvannut.

Lounaan jälkeen kuitenkin ehdin hetken lepäämään ennen kuin lähdin nauttimaan aurinkoisesta pakkaspäivästä. Aurinko ja raikas happi kyllä piristi kummasti.

Uintitreeni oli melko helppo, kun meillä oli vaan 60 min varaus ja pääsin peesaamaan miesten perässä. Verrat + 3x5x100m vaparia. Ohjelman mukaan vauhdin tulisi kiristyä jokaisen viiden setin jälkeen. Taululle miehet kirjasivat melko kovia tavoitevauhteja ja perjantain uintitreenin perusteella mulla tulisi olemaan todellisia vaikeuksia pysyä heidän vauhdeissa. Koska alla oli jo useampi tunti jalkojen päällä, otin suosiolla pullarit käyttöön.

Viisi ensimmäistä satasta meni helposti, mutta jäimme 4 sekkaa taululle kirjatusta vauhdista. Siltä varalle, että vauhti nousisi setti setiltä ja alkaisi olemaan mulle liikaa, kaivoin lättärit esille. Lättäreillä ja pullareilla kyllä pysyisin heidän peesissä.

Toisen kierroksen lähti vetämään porukan nopein uimari. Vauhti kiihtyi, mutta edelleen pysyin helposti peesissä. Aloin jopa jättämään pidempiä välejä, jotta en olisi 75m jälkeen edellisen varpaissa kiinni. Kolmas kierros mentiin pienemmällä porukalla ja vauhti kiihtyi. Uinti tuntui vahvalta ja hyvältä. Eli täysin vastakkaiselta kuin edellisenä päivänä. Peesistä saa kyllä todella ison avun.

Uintitreenistä suoraan syömään käymättä huoneissa. Iltapalan jälkeen uni olisi maistunut erinomaisesti, mutta meillä oli vielä kauden 2017 päättäjäiset. Kun toiset laittoivat hiuksiaan, vaihtoivat vaatteita iltaa varten, niin kolme meistä nostivat jalat ylös ja lepäsivät.


Kauden päättäjäisissä kiiteltiin ja palkittiin. Oli hienoa huomata, että huomioitiin muitakin kuin kauden nopeimmat ja parhaiten sijoittuneet. Leirin mahdollistaja huomioitiin palkinnoin ja suurin suosionosoituksin, samoin kauden 2017 esimerkkillisin henkilö, joka taitaa olla tämän porukan iäkkäin henkilö. Kauden 2017 triathlonkoulun jälkeen hän osallistui kesän alussa Tuusulanjärven triathloniin ja on meille kaikille erittäin hyvä esimerkki siitä kuinka ikä on vain numeroita.

Toki HyPy Cup:n nais-ja miesvoittajat palkittiin. Näissä ei tainnut tulla yllätyksiä, kun seurassa vain muutamat henkilöt osallistuvat cup:n. Cup on kyllä avoin kaikille seuralaisille, mutta jostain syystä harva niihin osallistuvat. Itse kuulun tähän passiivisten henkilöiden joukkoon.

Vuoden HyPyläinen palkinto meni henkilölle, joka kävi Tahkollta hakemassa SM-kultaa täydeltä matkalta ihan huikealla ajalla. Sama henkilö oli oikeutetusti myös kauden 2017 paras miestriatlonisti.
Paras naistriathlonistipalkinto osui minulle. Hämmennys oli sen verran iso, että palkintoa vastaanottaessa sain vain sanottua kiitos. Seurassa on todella kovia menijöitä, jonka vuoksi en osannut odottaa Turun kolmannen sijan tuovan moista huomionosoitusta. Mutta hyvältä tuo tuntui ja kyllähän tuollainen aina nostattaa treenimotivaatiota.


Palkinnoksi sain mitalihengarin, jota olen pari kertaa harkinnut ostavani, mutta aina jättänyt tilaamatta. Tämä palkinto ei jää kaappiin lojumaan, vaan tulee käyttöön. Kahdeksan vuoden aikana on kerääntynyt osallistumis-, finisher- ja sm-mitaleja ihan kiitettävä määrä, joten täytyy käyttää harkintaa mitkä mitalit pääsevät roikkumaan upeaan hengariin.

Sunnuntaille oli varattu sisähallitreenaikaa klo 9-13, jonka oli myös ilmoittanut valmentajalleni. Ja sitähän saa mitä tilaa eikä se treeni itsestään tule tehtyä, joten eihän siinä muuta auttanut sunnuntaiaamuna klo 9 kuin käydä treenin kimppuun. En todellakaan ole aamuihminen, mutta porukassa aamutreenitkin tuntuvat kivuttomilta.

Päivän treenin rakenne oli samankaltainen kuin edellisenä päivänä, mutta tehoiltaan ja kuormitukseltaan edellistä päivää kovempi. Ensimmäinen ja toinen tuntia menivät helposti.


Kaikki, jotka mut tuntevat, niin tietävät ettei juoksu eikä kierrosta laskeminen ole mun vahvuuteni. Kun tuohon lisätään ajatusten karkaaminen muuhun kuin itse treeniin, niin lopputulos on, että yllättäen sitä juoksee 6x800 metriä 5x800m sijaa. Myöhemmin huomasin, etten ollut edes osannut laskea, että 2x200m= 400m, vaan olin juossut kolme kierrosta yhteen 400 metriin. Näin ollen neljän kilometrin juoksusta tuli viisi kilometriä. Parempi näin päin.

Kolmaskin tunti sujui melko pitkään toivotulla tavalla, mutta viimeiset muutamat minuutit sitten olivat liikaa korvien välille. Yritin, mutta hyydyin. Aivot eivät vaan saaneet käskytettyä jaloista löytämään sitä viimeistä vaihdetta.


Treenin viimeinen osuus oli juoksu: 15x200m (100m rennon reipasta + 100m rennon kovaa), pal 30". Ensimmäisten kierroksien ajan sain juosta yksin radalla. Tässäkin huomasin porukan vaikutuksen. Kun muu porukka tuli radalla, vauhti kasvoi huomaamatta. Viimeiset 5x200m olin jälleen yksin radalla. Jalat alkoivat olemaan aika lopussa, muut olivat verraamassa pyörän päälle tai jo lopettaneet treenin. Tässä vaiheessa jouduin keskustelemaan itsensä kanssa, jotta sai jatkettua oman treeni loppuun. Treenin päätyttyä oli taas aika voittajafiilis!


Suihkun ja lounaan jälkeen ennen kotimatkaa laitoin valmentajalle viestin:"Aika piippuun vedit mut!" Maanantaina sitten jo kiitosviesti loistavista treeniseteistä. Kyllähän nää kovat treenisetit on niitä parhaita treenejä, joissa joutuu keskustelemaan itsensä kanssa melko vakavasti ja arvuuttelemaan miten omilla jaloilla pääsee kotiin.

Kiitos HyPyn triathlon tiimille upeasta viikonlopusta, valmentajalleni jälleen kerran juuri oikean tasoisista treeneistä. Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevan kesän kisoja!

7.1.2018

Vähämpä tiesin

Vähämpä tiesin mihin saattaa johtaa suunsa avaaminen spindetunnilla. Elettiin kevättä 2009, kun tuli tarve ostaa elämäni ensimmäinen maantiepyörä. En tiennyt silloin enkä juuri nytkään pyöristä, mutta tiesin käyttötarpeeni ja budjettini. Lisäksi tiesin, että pyörän pitää olla oikean kokoinen, haluan laittaa rahani perusasioihin ja mahdollisuuden päivittää pyörää tarpeen mukaan. Näillä spekseillä sain spindetunnille osallistuvalta mieheltä saatesanoin pienen lapun, johon hän oli kirjoittanut Chebici.

Muistan erittäin hyvin, kun ensimmäisen kerran astuin Chebici -liikkeeseen. Kerroin miksi haluan maantiepyörän ja mikä on budjettini. Siitä suoraan liikkeen yläkertaan ja "pyörän" päälle. Kuin räätäli konsanaan Vesa otti musta mitat ja persoonalliseen tapaan sanoi, että yritä edes pyörittää. Värivalinta oli helppo. Mulle ehdotettiin luonnonvalkoista pyörää, jossa tekstit olisi mustalla. Mulla oli päällä luonnonvalkoinen talvitakki ja mustat housut :).

Kuva: Kunnon kuvaaja
Ensimmäisellä maantiepyörällä tuli vedettyä triathlonkisojen lisäksi Vätternrundan kolmeen kertaan, Tour de Helsinki pariin otteeseen ja kertaalleen sekä Giro d' Espoo että Turussa 120 km -lenkki. Erilaisten yhteensattumien seurauksena keväällä 2014 tuli eteen tilanne, jossa runko muuttui hiilikuituiseen. 


Näiden lähes yhdeksän vuoden aikana en ole käynyt kuin kolme kertaa muissa pyöräliikkeissä. Ensimmäinen kerta tuli, kun päivää ennen Joroisiin menoa pyörääni tuli jarrujen jotain häikkää, jonka vuoksi piti saada uuden jarrupalat, joita juuri sillä hetkellä ei Vesalla ollut. Mut lähetettiin Käpylään noutamaan oikeat jarrupalat. Pyörä saatiin ajoissa kuntoon ja pääsin jatkamaan matkaa Joroisiin. Toiselle kerralla olin jo hankkimassa toisen merkkistä pyörää, mutta myyjä oli tilannut toisen pyörän kuin mistä oli sovittu ja pitkän odotuksen jälkeen Suomeen saapui xs-kokoisen sijaan m-kokoinen pyörä, pyörä jäi ostamatta. Kolmannella kerralla olisin kaivannut pikaista apua pyörän kanssa, mutta koska oli lauantai, niin paikallisessa liikkeessä ei ollut kuin myyjä paikalla. Apu jäi saamatta. Niinpä olen kiikuttanut pyöräni Järvenpäähän riippumatta onko vika ollut pyörässä vai kuskissa. Koskaan en ole lähtenyt liikkeestä saamatta apua ongelmaani. 

Näiden vuosien aikana ei taida olla montakaan aihetta, josta emme olisi keskustelleet, mutta yksi aihe on ollut ylitse muiden - ainakin jos tuota mitataan keskustelukertojen lukumäärällä  - maantie- vai triathlonpyörä. Lopulta kysyin voiko triathlonpyörää tehdä mittojen mukaan. Totta kai voi, oli vastaus. Suora jatkokysymys tuli hiukan nikotellen - suostuisiko Vesa tekemään mulla sellaisen - the pyörän,  jos saisin rahat kasaan. Suostuisihan hän, mutta ei oikein ymmärrä miksi laittaisin sellaista rahasummaa kiinni uuteenpyörään, kun ei pyörän geometria juurikaan muuttuisi nykyisestä. 

Pohdintaa, keskustelua eri ihmisten ja erittäin kovaa keskustelua itseni kanssa. Olisiko mitään järkeä laittaa sellaista summaa yhteen pyörään? Pari kertaa Vesan luona keskustelemassa tarkemmin mitä haluaisin pyörään ja hinnasta. Sain arvion ja palasin kotiin miettimään. Vertailin miten paljon vastaavat pyörät maksaisivat muualla. Rahat olivat tilille, mutta en silti ollut varma olisinko valmis laittamaan rahat kiinni pyörään. Juttelin valmentajani kanssa. Uuden pyörän tuomasta vauhtiedusta hän oli Vesan kanssa samaa mieltä. Sitä tuskin tulisi, mutta pienikin geometrian muutos saattaisi tuoda ajomukavuutta pidemmillä matkoilla sekä säästää takareisiä juoksuun. Mieheni tuki ostopäätöstä. 

Lokakuun alussa meni lopulta Vesan puheille. Kerroin, että rahat on tililläni ja pyörän voisi laittaa tilaukseen. Värimaailmasta olimme Vesan kanssa samaa mieltä, joten se oli helppo. Pääväri olisi valkoinen, mutta miten siinä tulisi olemaan punaista ja mustaa jätin Vesan suunnittelupöydälle. Hetkeä myöhemmin jätin viestin valmentajalle:


Marras- ja joulukuun aikana kävin pari kertaa kyselemässä miten pyörä edistyy. Tulipa samalla kysyttyä, että miten pyörät tehdään, kun ne tehdään mittatilaustyönä. Jälleen kerran sain asiallisen selityksen. Vaikka kysymykseni ovat varmaankin välillä olleet melko tyhmiä, niin koskaan en ole saanut ylimielistä vastausta. 

Kovasti odotin rungon valmistuvan ja saapuvan Suomeen ennen Joulua. Uuden vuoden jälkeen sain soiton, että vuosi oli alkanut pyöräni kokoamisella ja tarvitsivat viimeistelyyn nykyistä pyörääni. 

Tämäkään pyörä ei ole sponssipyörä eikä Vesa ole millään tavalla pyytänyt some-näkyvyyttä.  Olen saanut apua, neuvoja, yhteistyötä ja ystävyyttä. Vähintä mitä voin tehdä, on kertoa omista kokemuksista ja julkisesti tuoda esille kiitollisuuden. Kaikkea ei vaan voi mitata tai korvata rahassa. 

Vähänpä siis tiesin mitä saan astuessani ensimmäisen kerran Chebici-liikkeeseen. Kiitos Vesa!

Mutta siinä se on. Kuuden vuoden pähkäily on ohitse.

2.1.2018

Vuosi 2017

Mennyt vuosi oli monen vuoden jälkeen tasainen, rutiinien täyttämä ja ehkä jopa tylsäkin. Mitään mullistavaa tai kovin erikoista ei tapahtunut, en saavuttanut mitään isoa tai merkittävää. Mutta vuosi oli hyvä, vuoden aikana elämän perusasiat vakaantuivat tai kasvoivat kuten luottamus tulevaisuuteen ja omaan taloudelliseen tilanteeseen. Koko vuoden sain olla terveenä eikä tullut loukkaatumisia. Vuosi alkoi hiukan epävarmana töiden osalta, mutta päättyi työn täyteisesti. Monelle ehkä itsestään selviä asioista. Menneiden vuosien aikana perusasiat kuten toimeentulo ja terveys ovat olleet asioita, joiden kanssa olen joutunut kamppailemaan enemmän kuin olisin koskaan kuvitellut. Kun perusasiat ovat kunnossa, niin moni muukin asia loksahtaa paikoilleen.

Kenties paras yhteenveto vuodesta tuli yllättävältä taholta ladattuani alla olevan kuvan FB:n:
"Sä näytät kuule hyvältä. Olet nuortunut kasvoiltasi ja näyttää että huolet, ressit ja paineet on enää haalea muisto elämässäsi... Olen puolestasi hyvilläni."