1.10.2017

Kauden 2016-2017 yhteenveto

Menneeseen kauteen lähdin täysin eri lähtökohdista kuin mitä olin alunperin suunnitellut.

Kesän 2016 kisoista piti saada dataa seuraavan talven treeneihin. Kesä meni sairastellessa ja kisat kisaamatta. Kauteen 2016-2017 lähdin tietämättä milloin pääsisin oikeasti treenaamaan eli milloin verihyytymät olisivat täysin hajonneet keuhkoihin johtavista valtimoista. Yhtä tietämätön olin siitä miten verenohennuslääke saattaisi vaikuttaa sykkeisiin. Kausi kuitenkin alkoi lajinomaisilla treeneillä jättäen vauhti/tehotreenit pois. Pelkät pk-lenkit olivat rankkoja ja syke nousi jokaisen pienen nousun kohdalla anaerobiselle kynnykselle.

Hyytymät katosivat
Viikko viikolta treenit alkoivat kulkea hiukan helpommin, mutta joka kerta sykkeen noustessa anaaerobiselle tasolla aloin yskimään. Ei tarvittu sykemittaria kertomaan milloin ollaan anaaerobisellä kynnyksyllä. Eräänä lokakuun tiistaina pyöräilytreenin jälkeen autossa tajuntaan iskeytyi, että olin pystynyt tekemään samat treenin kuin muutkin enkä ollut kertaakaan yskinyt. Tunne oli helpottunut, vapautunut. Ellen olisi ajanut autoa, olisin varmaankin hyppinyt ilosta.

Tuosta alkoi seuraavan etapin tavoitteleminen. Päästä siihen samaan kuntoon, jossa olin ennen keuhkoemboliaa. Treenit jatkuivat normaalilla syklillä. Voimaa, uintia, pyörää, juoksua. Maaliskuun puolen välin jälkeen juoksin saman lenkin, jonka olin juossut vuotta aikaisemmin. Tavoite oli juosta samainen lenkki samalla vauhdilla ja sykkeillä kuin edellisenäkin vuonna. Sykkeet ja vauhti olivat lähes samat kuin vuotta aikaisemmin. Mieletön fiilis!



Kevät
Huhtikuussa juoksin ensimmäisen kerran puolimaran 100%sti noudattaen saamiani ohjeita. Juoksufiilis oli todella hyvä eikä edes räntäsade saanut fiilistä laskemaan. Tein tasapainoisen juoksun. Kun sain tarkat ohjeet tietäen, että ne perustuvat tehtyihin treeneihin, niin korvien väli uskoi ja pystyin pitämään fokuksen itse juoksussa.

Puolimaran jälkeen osallistuin uinnin mastersien lyhyen radan SM-kisoihin. Tekee hyvää välillä päästä hyppäämään altaaseen ja nauttia "painottomuudesta". Antaa veden kelluttaa ja saada hyvä ote vedestä, joka vie eteenpäin.


Triathlonkausi
Triahtlonkausi alkoi kuumassa Samorinissa. Kisajärjestelyt ja puitteet olivat viimeisen päälle. Oli hienoa päästä osallistumaan tuon tason kisoihin vaikka itse kisasuorituksesta ei paljoa jäänyt kerrottavaa jälkipolville, mutta kisa antoi loistavan buustin treeneihin.


Puolitoista kuukautta myöhemmin tein saman matkan Joroisissa. Uinti oli varmaa omaa suorittamista. Pyörä kulki hyvin ja nautin jokaisesta kampiakselin pyörityksestä. Juoksuun lähdin luottavaisin mielin. Ensimmäisen nousun jälkeen reisi kramppasi ja muutamien kilometrien jälkeen vatsa.



Vatsan krampatessa juoksusta ei oikein tule mitään. Tuo kisa oli sitten siinä. Maaliin tulin kuitenkin paremmalla ajalla kuin Samorinissa.

Sastamalassa kävin kokeilemassa miltä tuntuu vetää happosetti eli sprintti peesivapaana. 300m uintia ei ole pitkä matka, mutta on se vaan sen verran pitkä, että jos vetää ensimmäisen 100m ALL-out, niin seuraavat 200m on kaikkea muuta kuin kevyttä uimista. Pyöräilyosuudella en saanut yhtään peesiapua. Ois pitänyt joko uida hitaammin, niin olisi saattanut saada peesiapua tai sitten olla enemmän ruutia reisissä, että olisi pysynyt niiden muutamien ohittaneiden kyydissä. Pyörämatka oli n 17 km. En missään vaiheessa päässyt sellaiseen omaan pyöräilyyn. Varmaankin liikaa yrittämistä ja runttaamista. Juoksuosuudella sykkeet lähtivät pomppimaan. Sykkeitä piti välillä tasata, että pystyi jatkamaan juoksua. Kokemus tämäkin.

Turku - loppuaika ei ollut sitä mitä olin ajatellut eikä mikään laji mennyt täydellisesti, mutta ei myöskään täysin penkin alle, vaikka pyöräilyosuuden heikohko suoritus jäi kaivelemaan mieltä, niin kokonaisuutena suoritus oli sellainen varman tasainen. Tätä tasaisen varmaan suoritusta jäin kaipaamaan kahdessa edellisessä kisassa. Nyt se tuli ja se oli tuulettamisen arvoista.


Treeniä on ollut paljon, pyörän päällä en ole koskaan viettänyt yhtä paljon aikaa kuin tänä kesänä. Huonosta kesästä huolimatta pääsin tekemään kaikki pyöräilytreenit ulkona. Kerran tuli pyöräiltyä räntäsateessa ja kerran jouduin ajamaan vesisateessa - ja sekin tapahtui kisassa.

Kausi 2016-2017 takana
Oikeita asioita on tehty, mutta puolen vuoden sairaus vaikutti vielä tämän vuoden suorituksiin. Muutamassa kuukaudessa ei ihmeitä tehdä. Triathlonkausi 2016-2017 sisälsi uusia kokemuksia, paljon hyviä muistoja ja opin uusia asioita.

Kiitos miehelleni, joka vuodesta toiseen jaksaa olla tukena ja kannustaa mua lähtemään treenaamaan silloinkin kun tekisi mieli vaan jäädä sohvalle laiskottelemaan. Kiitos valmentajalleni, jolta löytyi aikaa ja halua ottaa haaste vastaan. Meillä synkkaa hyvin, hänen tekemänsä treenit ovat tarpeeksi haastavia ja niitä on riittävästi. Arvostan sitä, että hänellä on ollut aikaa ja kiinnostusta antaa hyvinkin tarkkoja ohjeita kisoihin valmistumiseen ja kisan etenemiseen. Niillä on ollut yllättävän suuri vaikutus siihen, millä asenteella on lähtenyt kisaan ja miten ne mustat hetket on kisoissa saanut käännettyä voimavaraksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)