25.7.2016

Toiminnallisella harjoittelulla tukea tulevaan kauteen

Kun kova treeni on ei-EI -listalla on kehitettävä jotain korvaavaa treeniä, joka ei rasita, mutta olisi kehittävää jollain tasolla. Ajatus keskittyä lihastasapainon kehittämiseen lähti Yhteisö Unelmille -sivuilta. 

Koska liikkuvuuden ja oikeiden liikeratoja harjoittelu on tuskin koskaan ajanhaaskausta ja usein se on The oheisharjoitus, joka jää tekemättä, niin mikä olisikaan parempi ajankohta tämän kaltaiselle oheisharjoittelulle kuin toipumisloma. Otin muutaman tunnin yksilövalmennusta tavoitteena parantaa kehonhallintaa, liikkuvuutta ja  tasapainottaa lihaksistoa, jotta saisin kropan toimivaksi kokonaisuudeksi. Ajatuksena on kyetä aktivoimaan oikeat lihakset, kasvattaa voimantuottoa ja taloudellisuutta hiukan eri tulokulmasta.

Ennen ensimmäistä tuntia Fibacon valmentaja teki lyhyen haastattelun kartoittaakseen lähtötasoni, tavoitteeni sekä nykytilanteeni. Nopeasti tuli selville, että suurin osa asiakaskunnasta ovat normaaleja ihmisiä eikä outoja triathlonharrastajia. 

TIedostan sen faktan, että vaikka itse tietäisin miten liikkeet tulee tehdä, niin jopa peilistä katsoen on välillä vaikea hahmottaa miten itse liikkeen suorittaa. Kun on valmentaja seisoo vieressä koko treenin ajan eikä hänellä ole muita vahdittavia kuin minä, niin jokainen liike ja jokaisen raajan asento on tarkassa syynissä edestä, sivulta ja takaanta. Korjaamisen ja arvioinnin lisäksi valmentaja eli Teemu Koskimäki näyttää ja kertoo miten liikkeet tulee tehdä sekä mitä liikkeellä tavoitellaan.

Teemu Koskimäki näyttää oikean suoritustavan




Liikeradat eivät välttämättä ole suuria eikä niitä tehdä nopealla temmolla. Pääpaino ei ole painoissa, vaan pienissä (ärsyttävissä) liikkeissä. Liikkeiden tekeminen oikeilla lihaksilla vaatii keskittymistä ja rauhallisuutta. Jälleen tarvitaan sitä malttia ja rauhallisuutta, josta sain myös torstaina sain pientä palautetta liittyen uintiin. Mietin vaan, että jos ei tähän ikään mennessä ole oppinut rauhallisutta, niin oppiiko sitä koskaan. 

Ja jos/kun sitä heikkoutta löytyy, niin nopeasti sen huomaa kohdan polteluna. Mulla tuo heikko kohta on hartianseutu. Ei vaadita painoja eikä rankkaa treeniä, kun hartianseutu alkaa poltelemaan ja väsymään. Perjantain treenissä olisin niin mielelläni lopettanut siinä vaiheessa kun polttelu alkoi, mutta kun Teemulta tuli käsky tehdä vielä kolme, niin eipä siiä ollut muuta vaihtoehtoaa kuin totella. Ei siis ihme, jos lisätankoilta ajaminen ei miellytä kuin pieniä pätkiä kerrallaan. 

Kuvassa oleva liike näyttää niin helpolta, mutta kun kädet tulee viedä ylhäältä sivulle vetämällä lapoja yhteen pitäen hartiat ja kädet rentoina ja samalla venyttää kuminauhaa, niin eipä se niin helppoa ollutkaan. Selkäni alla on pitkä putkirulla tuomaan lisähaastetta.

Ensimmäinen tunti on takana ja seuraavat tunnit ovat jo nurkan takana. Mielenkiinnolla odotan mitä Teemu on keksinyt seuraaville kerroille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)