"It's a slow process"

Tänään on ollut hankala päivä. Heräsi epäilys tuleeko tästä mitään, voiko yhdessä hetkessä todella mennä tällaiseen kuntoon?

Tähän päivään asti INR-arvo on lähestynyt mukavasti hoitotaso, kunnes tänään tuli takapakkia. Ei paljoa, mutta kuitenkin. Kovasti olin toivonut pääseväni hoitotasolle jo tällä viikolla, mutta ei niin ei. Napapiikit jatkuvat, samoin kontrollikäynnit kahdesti viikossa. Iltapäivällä lääkäri soitti tutkimustuloksista, jotka veti melkolailla mielen matalaksi. Kyyneleiltä ei vältytty. Onneksi tänään kuitenkin todettiin aikaisemmin löydettyjen kystien olevan toiminnallisia nesterakkuloita. Kaikesta huolimatta uusinta tutkimuksiin kolmen kuukauden päästä.

Vaikka kuinka tajuan ja tiedostan tilani, niin tätä kunnon "romahdusta" on vaikea hyväksyä. Tiedän, että sairaalasta pääsystä on aikaa vasta kaksi viikkoa ja pystyn liikkumaan huomattavan paljon. Viime viikolla pystyin jo normaalivauhtiseen kävelyyn ja arkiaskareet (poislukien  se terassin siivous) sujuvat ongelmitta. Tämä vuoksi olen myös pystynyt lisäämään liikuntaa asteittan. Tosin tuo asteittan lisääminen etenkin tehoissa tuntuu niin kovin mitättömältä, kun lähtötaso on lähes nolla.

Lihasheikkous ja lihasten väsyminen on jotain aivan käsittämätöntä. Sitä on vaikea kuvailla, kun sitä en oikein itsekkään pysty käsittämään. Tietää, että voimaa on, mutta tuntuu kuin sitä lihasta ei saa aktivoitua. Aivan kuin hermotus ei toimisi tai koko ajan olisi jarru pohjassa. Jälkeenpäin ymmärrän miksi mm. Lohja Triathlonissa mulla oli tunne, että jaksaisin, mutta jalat eivät kykene vaan menemään yhtään kovempaa. Se kahden minuutin häviö ei enää tunnu niin karvaalta.

Tänään pyörän päällä tuntui aivan käsittämättömältä miten vähän ja miten hitaasti sitä jaksaa edetä. Perjantaina on tavoite lisätä matkaa taas noin 10%, kunhan alla olevat kohdat toteutuvat. Jotain positiivistakin liikunnan saralla. Tänään pystyin uimaan pitkällä radalla perhosta yhtäjaksoisesti 50m. Muutenkin uinti tuntui asteen kevyemmältä kuin aikaisemmin.

Vaikka rasitusta saa lisätä, niin kehon kuuntelu on edelleen numero YKSI. Liikunta ei saa aiheuttaa rintakipua eikä hengenahdistusta. Se ei myöshään saa aiheuttaa sellaista uupumusta, jota mulla oli vielä reilu viikko sitten, jolloin väsähdin totaalisesti kesken lankutuksen, ruokakaupassa käynti sai mut väsähtämään tai kun kesken lyhyen shoppailun oli vaan istuttava alas. Tänään pyöräilyn jälkeen ei ollut tietoakaan uupumuksesta. Pulahdin veteen sekä kävin vielä ruokakaupassa.

Vaikka kehon ja rasituksen kuuntelu ovat ne tärkeimmät asiat, niin mittaamalla kaiken liikunnan pystyn paremmin seuraamaan sitä mitättömältä tuntuvaa kehitystä.

Toiminnallisella harjoittelulla tukea tulevaan kauteen

Kun kova treeni on ei-EI -listalla on kehitettävä jotain korvaavaa treeniä, joka ei rasita, mutta olisi kehittävää jollain tasolla. Ajatus keskittyä lihastasapainon kehittämiseen lähti Yhteisö Unelmille -sivuilta. 

Koska liikkuvuuden ja oikeiden liikeratoja harjoittelu on tuskin koskaan ajanhaaskausta ja usein se on The oheisharjoitus, joka jää tekemättä, niin mikä olisikaan parempi ajankohta tämän kaltaiselle oheisharjoittelulle kuin toipumisloma. Otin muutaman tunnin yksilövalmennusta tavoitteena parantaa kehonhallintaa, liikkuvuutta ja  tasapainottaa lihaksistoa, jotta saisin kropan toimivaksi kokonaisuudeksi. Ajatuksena on kyetä aktivoimaan oikeat lihakset, kasvattaa voimantuottoa ja taloudellisuutta hiukan eri tulokulmasta.

Ennen ensimmäistä tuntia Fibacon valmentaja teki lyhyen haastattelun kartoittaakseen lähtötasoni, tavoitteeni sekä nykytilanteeni. Nopeasti tuli selville, että suurin osa asiakaskunnasta ovat normaaleja ihmisiä eikä outoja triathlonharrastajia. 

TIedostan sen faktan, että vaikka itse tietäisin miten liikkeet tulee tehdä, niin jopa peilistä katsoen on välillä vaikea hahmottaa miten itse liikkeen suorittaa. Kun on valmentaja seisoo vieressä koko treenin ajan eikä hänellä ole muita vahdittavia kuin minä, niin jokainen liike ja jokaisen raajan asento on tarkassa syynissä edestä, sivulta ja takaanta. Korjaamisen ja arvioinnin lisäksi valmentaja eli Teemu Koskimäki näyttää ja kertoo miten liikkeet tulee tehdä sekä mitä liikkeellä tavoitellaan.

Teemu Koskimäki näyttää oikean suoritustavan

Liikeradat eivät välttämättä ole suuria eikä niitä tehdä nopealla temmolla. Pääpaino ei ole painoissa, vaan pienissä (ärsyttävissä) liikkeissä. Liikkeiden tekeminen oikeilla lihaksilla vaatii keskittymistä ja rauhallisuutta. Jälleen tarvitaan sitä malttia ja rauhallisuutta, josta sain myös torstaina sain pientä palautetta liittyen uintiin. Mietin vaan, että jos ei tähän ikään mennessä ole oppinut rauhallisutta, niin oppiiko sitä koskaan. 

Ja jos/kun sitä heikkoutta löytyy, niin nopeasti sen huomaa kohdan polteluna. Mulla tuo heikko kohta on hartianseutu. Ei vaadita painoja eikä rankkaa treeniä, kun hartianseutu alkaa poltelemaan ja väsymään. Perjantain treenissä olisin niin mielelläni lopettanut siinä vaiheessa kun polttelu alkoi, mutta kun Teemulta tuli käsky tehdä vielä kolme, niin eipä siiä ollut muuta vaihtoehtoaa kuin totella. Ei siis ihme, jos lisätankoilta ajaminen ei miellytä kuin pieniä pätkiä kerrallaan. 

Kuvassa oleva liike näyttää niin helpolta, mutta kun kädet tulee viedä ylhäältä sivulle vetämällä lapoja yhteen pitäen hartiat ja kädet rentoina ja samalla venyttää kuminauhaa, niin eipä se niin helppoa ollutkaan. Selkäni alla on pitkä putkirulla tuomaan lisähaastetta.

Ensimmäinen tunti on takana ja seuraavat tunnit ovat jo nurkan takana. Mielenkiinnolla odotan mitä Teemu on keksinyt seuraaville kerroille.

Toipumista ja tekniikkavirheiden esille nostamista

Kaksi viiikkoa sitten piti alkaa palkallinen neljän viikon kesäloma ja viikko sitten meidän piti olla lennolla kohti Budapestiä. Molempia oli odotettu ja molemmat olisivat tulleet tarpeeseen. Toista viikkoa on oltu sairaslomalla eikä olla kotikylää pidemmälle juurikaan päästy. Kontrollikäynnit ja jatkotutkimukset rytmittävät viikot ja päivittäiset tekemiset mietitään piikityksien mukaan. Lääke on helppo pitää mukana, jos vaan asian muistaa kotoonta lähdettäessä. Toki harmitus on suuri, mutta onneksi toipuminen on sujunut yllättävän hyvin. En ole ollut sänkypotilaana sairaalasta pääsyn jälkeen ja viime viikolla vaivanneet väsymyskohtaukset ovat poissa.

Viikko sitten sunnuntaina teimme ensimmäisen pitkän kävelylenkin. Huolimatta hitaasta vauhdista ja puuskuttamisesta ylämäissä, kävely sujui erinomaisesti. Heti maanantaina teimme toisen lenkin, mutta tällä kertaa hiukan lyhyemmän ilman nousuja. Lentokentän seutu ja koiralatu ovat loistavia paikkoja niin juoksuvedoilla kuin tasamaa kävelylle.

Altaaseen halusin päästä mahdollisimman nopeasti. En niinkään uimaan treeniä, vaan pääsemään eroon siitä muistikuvasta ja tunteesta, jonka koin sen päivän aaamuna kun minulla todettiin keuhkoembolia. Tunne, jossa happea ei saa tarpeeksi vaikka tekisi mitä, kroppa ei pysy pinnalla, keveyttä ei ole alkuunkaan, jokainen vedessä liikuttu sentti on työn takana.

Niinpä keskiviikolle sovin kaverin kanssa treffit uimalaan. Hän tekisi treenin ja minä pulahtaisin veteen tunnusteleman miltä se vesi tuntuu. Automatkalla aloin jo jännittämään ja sydän hakkasi. Jännisty varmaan näkyi kauaksi.

Altaanreunalla parin viikon takainen tunne valtasi koko kehon. Altaaseen pääsin. Olin päättänyt ottaa sen saman ohjelman mukaani, jota olin ollut tekemässä edellisellä kerralla. Räpylät jalassa verrasin. Yli puolet ohjelmasta meni pienessä jännityksessä ja kehon jokaista signaalia kuunnellen. Keskinsnorkkeliiin jouduin turvautumaan todennäköisesti jännityksen vuoksi, sillä lopussa lähdin uimaan kaverin peesiin ilman keskisnorkkelia ja viimeiset sataset myös ilman lättäreitä. Vaikka peesissä uin, niin viimeisissä satasissa jäin ja jättäydyin käännöksen jälkeen. Tulin omaa vauhtia ja se riitti.

Myönnän, että vaikka tiedän mistä hitaus johtuu, niin kyllä lievästi syö naista, kun vauhti on olematon. Maltti, malttia.

Toisinaan sain hetkellisesti sellaisen 100% nautinnon tunteen ja fiiliksen omasta elementistä. Ensi viikolla uudestaan tekemään omaa tekniikkatreeniä veteen.

Tostaina Jarmo Hast vieraili Hämeenlinnassa tekniikkaleirin merkeissä. Koska kyse oli puhtaasti tekniikasta, ei vauhdeista eikä treenaamisesta, päätin osallistua tähän edes seuratakseni ja oppiakseni.

Ilta alkoi avovesiuinnilla. Onneksi olin -tapani mukaan - niukasti ennen klo 16 paikan päällä, niin ehtinyt kamalasti jännittämään avovesituintia. Todistetusti uin hitaasti, koska kaverini, joka normaalisti ui huomattavasti itseäni hitaammin, läpsytteli mun jalkoja koko matkan.

Mukavaa oli huomata, että Jarmon neuvot ja vinkit eivät juurikaan poikkea niistä mitä itse olen neuvonnut. Jatkossa tulen uittamaan Jarmon opin mukaan kolmen ryhmässä uintidrilliä, jossa keskellä oleva joutuu/saa seurata vierellä tulevien vauhtia. Tuosta tulee hyvää harjoitusta seurata kanssakilpailijoiden vauhtia ja pysyä itse peesissä.

Avovedestä siirryttiin altaaseen, jossa pääpaino oli  henkilökohtaisessa palautteessa. Itse olin viimeinen eikä palauta yllättänyt ollenkaan. Edelleen omaan hyppivän uintityyliin. Palaute oli yhteneväinen alkukeväästä samaani palautteseen paikallisen uimaseuran valmentajalta. Lisäksi vasen käsiveto on kyynärpää johteinen. Jollain ihmeen konstilla mun pitäisi oppia rauallisempaan käsivetoon. Lopuksi todettiin, ettei pomppiva uintityyli nyt kuitenkaan maailman hitain ole.

Uinnin jälkeen siirryimme Ahveniston moottoriradalla. Nyt todellakin harmitti, etten ollut kunnossa. Tuolla radalla olisi ollut kiva päästä kokeilemaan vauhtia sekä nousemaan noussut kunnolla.

Pyörittämisestä tuli vastaavaa palautetta kuin Vesalta, kantapäät nousevat liikaa. Toki myös hiukan erilaista näkemystä, koska Vesa opettaa puhtaasti maantiepyöräilyä ja Jarmo vastaavasti triathlonpyöräilyä. Näkemysero tulee takareisien painotuksessa.

Pyöräilyosuuden jälkeen oli sitten juoksutekniikan vuoro. Tässäkin hiukan alkuun jännitin miltä kropassa tuntuu vaikka eihän kyseessä ollut juoksutreeni ja juoksuaskelia taisi tulla tehtyä kaiken kaikkiaan varmaankin 200m edestä. Juoksussa on edelleen pomppivuutta, kantapäät nousevat liian ylös, ja näiden lisäksi jalkaterä kääntyy. Kaksi viimeistä kohtaa ovat itselleni uusia, joihin en luonnollisestikaan ole osannut kiinnittää huomiota. Jalkaterän kääntymisen huomasin vuosi sitten maaliintulokuvassa (alla), mutta ajattelin sen olleen vain sattumaa.

Onneksi on koko tuleva kausi aikaa korjailla virheitä.

Perjantaina oli vuorosssa liikkuvuusharjoitukset ohjatusti. Tästä aiheesta myöhemmin lisää. Perjantai-iltana kokeilin miltä oikeasti kevyt hölkkä tuntuu yhtään pakottamatta itseään määrättyyn matkaan tai aikaan.

Viime viikon perjantaina kauppakeskuksessa verkkaisesti kävely väsytti, nyt PKI-alueella hölköttely onnistui yli odotusten. Syke ei lähtenyt nousemaan eikä vauhtiakaan tarvinnut laskea loppussa. Pidempään olisin voinut mennä, mutta en nähnyt mitään syytä lähteä tekemään yhtään pidempää. Ensi viikolla askel pidemmälle.

Lauantaina oli tarkoitus mennä pyöräilemään, mutta aamusta innostuin siivoamaan terassia. Terassin harjaaminen, ulkokalusteiden siirtäminen ja peseminen olikin sitten liikaa.  Ilmeisesti tarpeeksi monta ylös alas -liikettä ja nostoa sitten lopulta aiheuttivat ikäviä tuntemuksia keuhkoissa. Siihen jäi siivoaminen ja loppupäivä menikin rauhallisesti nauttien siististä terassista.

Miten toipuminen on lähtenyt käyntiin?

Omasta mielestäni toipuminen on lähtenyt käyntiin hyvin, ellei jopa erinomaisesti. Tässä luettelomaisesti mihin kehoni on kyennyt ensimmäisten päivien aikana.

* Tiistaina päästyäni kotiin ulkoilin sen verran, että sain raitista ilmaa.

* Keskiviikkona tein kävelylenkin koiran kanssa. Myöhemmin illalla väsähdin aivan kesken juttelua tajuamatta mitä tapahtui sillä tuohon väsymykseen liittyä ilman lievää pääkipua, ärtymystä, haluaa päästä pitkäkseen.

* Torstaina tein hiukan pidemmän lenkin koiran kanssa sykemittarin kanssa, koska halusin varmistua syketason pysyvän PKI-alueella eikä yhtään korkeammalla. Kesken lenkin tuli vaan sellainen olo, että nyt vois istahtaa. Istahdin juurikon päälle ihastelemaan metsää. Illemmalla väsähdin samalla tavalla kuin keskiviikkona, mutta tajusin tilanteen. Ennen väsähtämistä tunsin jälleen lievää pääkipua ja ärtymystä. En jäänyt ihmettelemään, vaan menin heti lepäämäään raittiiseen ulkoilmaan. Päänsärky ja väsymys väistyivät.

* Perjantaina olin shoppailemassa - ei pitänyt mennä, mutta kun kävin muutenkin asioilla, niin jalat veivät kauppakeskukseen  - ja kesken shoppailun oli vaan mentävä välillä istumaan ja katselemaan ihmisiä. Koiran kanssa lyhyt lenkki löntystellen. Muuten lepoa.

* Lauantaina vetkuttelin kaksi tuntia ennen kuin pääsin pyörän päälle. 'Pelkäsin' miltä pyörän päällä tuntuu. Ilmeisesti viikon takainen pyörälenkki nousi mieleen. Lopulta pääsin ja pyörittelin 20 min pitäen sykkeen PKI-alueella = palauttavaa. Heti kun meni yli 120, tiputin joko vastusta tai kierroksia.

Päivän aikana käytiin kyläilemässä. Päivän aikana ei tullut yhtään väsymyspuuskaa. Pari lyhyttä kävelyä koiran kanssa yllättäen itseni kävelemästä normaalilla kävelyvauhdilla. Ei ollut puskemista eikä yrittämistä, vaan vauhti oli palannut normaalitasolle täysin luonnollisesti. Tässähän ei kohta enää pääse kävelemään sandaalit/korkokengät jalassa.

Mukavasti jo liikettä saatu aikaiseksi, mutta 100% kehon ehdoilla. Lukuunottamatta noita muutamia väsämyksiä, olo on pirteä ja 100%sti kivuton.

Jälkipuintia ja otteita lääkärinlausunnoista

Viikon aikan olen käynyt moneen kertaan lävitse mitä olisin voinut tehdä toisin, miksi en tajunnut mennä aikaisemmin lääkärille esim pohkeen "jumin" vuoksi tai miksi en reagoinut vakavemmin pohjekipuun, joka oikeasti tuli käydessäni jääkaapilla. No, ehkäpä lääkärillekin olisi noussut hymy kasvoilla, kun olisin mennyt valittamaan pohkeen hetkellistä kovaa kipua kääntyessäni jääkaapille. Tai miksi en reagoinut kesäkuun aikana vakavemmin suoritustasooni, josta en ollut tyytyväinen koska se tuntui vain laskevan.

Sanotaan, että jälkiviisaus on paras viisaus.

Omakannan kautta olen lukenut lääkärien lausuntoja ja tutkimuksien tuloksia. Alla on muutamia epätäydellisiä poimintoja lausunnoista ja tutkimuksien tuloksista.

Keskiviikkona päivystykseen tullessani ja ensimmäisen lääkärin lausunto: "Potilaan suorituskyky normaali-ihmiseen verrattuna kuitenkin varsin hyvä ja tänäänkin uinut 1.5 km. Ylikuntoa? MIkäli labroissa ei poikkeavaa, suosittelen nyt potilaalle lepoa, kesäloman pitämistä muutaman viikon ajan. "

Välikommentti: Nyt se on kirjallisesti. Triathlonia harrastava ihminen ei ole normaali-ihminen :)

Tuossa kohtaan multa oli mitattu verenpaine, (joka mielestäni oli kyllä hiukan normaalia korkeampi), lämpö, saturaatiotaso (päivytykseen tullessa se oli huoneilmalla 96-97%). Sydämestä ei löytynyt sivuääniä, keuhkojen hengitysäänet olivat siistit, ei ollut vinkunaa. Rintakehässä oli jonkin verran aristusta. Iho oli siisti eikä pohkeissa ollut aristusta tai turvotusta.

Laboratoriokokeissa Hb 150 ja TnT 145. 

"Oire vaikuttaa sydänperäiseltä, toki keuhkoemboliakin ja sydänkuormituksesta johtuva TnT-päästö mahdollinen."

Diagnoosi: Sydäninfarkti ilman ST-nousua / Huonovointisuus ja väsymys

Tämän jälkeen tilanne muuttui ja olin pyörätuolipotilas.

Vielä keskviikkoiltana mua hoidettiin sydäninfarktipotilaana.
"Jos emboliaa ei todeta, on vaivaa hoidettava sydänperäisenä, vaikka TnT nyt jos laskusuuntainen ja EKG:ssa ei iskeemiseen viittaavia muutoksia. Potilaalla ei myös riskitekijöitä, ei tupakoi"

Samana iltana mulle tehtiin sydämen ultaäänitutkimus. Tuosta oleva lausunto on sen verrran hepreaa, mutta suullisesti lääkäri sanoi sydämen olevan kunnossa.

Torstaipäivän puolella keuhkojen varjoainekuvauksien lausunto tuli Meilahdesta:"Potilaan keuhkoembolia-TT-lausunto valmistunut. Tutkimuksessa nähty keuhkoemboliamassaa lähes jokaisessa keuhkovaltimohaarassa. Myöskin oikean puolen kuormituksen merkit. Oikean keuhkovaltimon haarautumiskohdassa on kookas ratsastava emboliamassa."

Diagnoosi: Keuhkoveritulppa ilman akuuttia keuhkosydänsairautta

Torstaina sydänvalvomopuolella lääkärin lausunto toisen sydämen ultraäänitutkimuksen jälkeen: Potilaan kliininen vointi ollut erinomainen, pelkällä huoneilmalla saturaatiot 98 tasoa. Mitään oireita ei ole. Sinusrymissä, ei rytmihäiriöitä. TNT tulovaiheessa 147, eilen 41, tänään 21. Verenkuva normaali, samoin natrium, kalium ja Krea, CRP alle 3. .... Vointi on kliinisesti varsin hyvä, vaikka embolia olikin kohtuullisen suuri.

Sydänvalvomon puolelta siirto osastolle. "Potilaan tila vakaa, otettu osastolle telemetriaseurantaan"
Syy tekemetriaseurantaan johtui sydän alhaisesta sykkeestä. Syke voi laskea normaalisti jopa tasolla 30-40/min esim. kestävyysurheilijalla, mutta oireinen hidaslyöntisyys johtuu yleensä sydämen toiminnan häiriöstä. Öisin mun syke laski lähelle 30/min.

Keuhkoemboliadiagnoosin jälkeen "alaraajojen laskimoiden UÄ-tutkimus, jossa löydöksenä oikealla syvä laskimotukos."

"Potilaan anamneesia tarkistettaessa keuhkoveritulpan altistavana tekijänä nyt todennäköisimmin e-pillereitten käyttö, ei tupakoi"

"Potilas voi kotiutua tänään hyvävointisena. Konsultoitu Meilahden hyytymiskonsulttia, jonka ohjeiden mukaan nyt ei aloiteta Xareltoa vaan Marevan-hoito."

Marevan-hoidon lisäksi mulla on edelleen ns napapiikki.

Tavallaan oli helpottavaa lukea näitä lääkärien lausuntoja, vaikka näitä tavatessa vasta ymmärsin laajuuden. Lääkärit puhuivat laajasta tai melko laajasta. Nyt kun lukee, että heidän viitatessa laajaan he tarkoittivat, että mulla oli keuhkoemboliamassaa lähes jokaisessa keuhkovaltimohaarassa. Niin vasta nyt tajuntaan iskeytyi, että olisin ilmeisesti saattanut ihan oikeasti kuolla.

Helpottavaa itselleen, koska heillä on koulutusta, kokemusta, erilaisia keinoja tutkia oireita. Jos heillekin oli haastavaa löytää syytä väsymykselle ja huonovointisuudelle, niin miten itse olisin pystynyt ymmärtämään mistä pienet oireet, jotka voivat viitata niin moneen muuhunkin sairauteen tai ylirasitustilaan. Toivottavasti nyt pääsen eroon itsesyytöksistä.

Sen tärkeän asian, jota erikseen jopa kysyin ja minkä lääkäri unohti mulle mainita kotiutusvaiheessa: "kävelyä voi tehdä voinnin mukaan."
Hoitajat sanoi, että vuodelepoa, joka kuullosti todella huonolta vaihtoehdolta. 

Ei lentoa Budapestiin huomenna, ei starttia kahden viikon päästä. Mutta eipä ole mustia varpaankynsiä tänä kesänä.

Kelloja ei voi kääntää, jälkipuinnille ja analysoinnille on oma aika ja paikka. Mielestäni nyt olen sen tehnyt ja opiksi ottanut. En pysty muuttamaan tilannettani, mutta pystyn tekemään parhaani, että toivun tästä mahdollisimman hyvin (ja nopeasti) ilman jälkiseuraamuksia. Blogiini haluan jättää jäljen tästä kaikesta, toivoen edes yhden ihmisen menevän ajoissa lääkäriin saamatta keuhkoemboliaa. 

Toiveenani on myös kertoa omasta toipumisesta. Toipumiseen ei ole yhtä kaavaa, jokainen on yksilö, erilaisine taustoineen ja oireeneen. Vietettyäni useamman tunnin netissä tiedän toipumisen saattavan kestävää muutamasta viikosta jopa kahteen vuoteen. Kuinka kauan minulle menee? Jos lääkärit eivät ottaneet asiaan minkäänlaista kantaa, niin tuskin sitä kukaan muukaan pystyy ennustamaan. Kuuntelen kehoani ja toimin sen mukaan. Päivä kerrallaan.

Minun ei tarvitse olla sänkypotilaani, pystyn hoitamaan arkiasioita (en kuitenkaan esim kanna raskaista kauppakasseja), olen pirteä ja  tilanteeseen nähden olen hyvässä kunnossa. Olen hemmotellut itseäni ja käynyt myös kävelemässä. Kiitos Polarin, niin tiedän jopa kävelynopeuteni. 2.5 km /h. Toipumisesta lisää myöhemmin.

Tasapainon etsiminen alkaa

Syytä veritulppaani ei oikein vieläkään täysin tiedetä, mutta yksi vahva kandidaatti on Femilar-valmiste.  Ohjeessa lukee kisankokoisille kirjaimilla, että niitä EI SAA käyttää, jos on tai ollut aikaisemmin veritulppa. Siihen loppu niiden käyttö kuten kaikkien muidenkin ehkäisypillereiden käyttö. Ennen kuin aloittaa minkään ehkäisyvalmisteen käytön, kannattaa itse lukea ohjeet vaikka lääkärille olisikin tuonut esille aikaisemmat sairaudet ja vaivat.

Ennen kotiutumista mulle opetettiin kädestä pitäen kuinka napapiikki laitetaan. Onneksi työvuorossa oli rempseä, mutta samalla erittäin kannustava sairaanhoitaja. Ennen maanantaita, en ole pystynyt ottamaan itseltäni edes verensokerinäytettä. Olin saanut tehdä henkistä työtä jo ennakkoon ja mielessä käynyt useamman kerran lävitse mitä tehdään missäkin vaiheessa sekä katsonut miten piikki annetaan. Osasin siis odottaa tuota hetkeä. Henkinen työ oli kannattanut, sillä vaikka pientä epäröintiä oli työntää piikki ihon alle, niin käsi kuitenkin totteli.

LÄÄKITYS

Alkuvaiheessa otan 12 h välein napapiikin, joka tehostaa Marevanin vaikutusta estääkeen nykyisten tukkoksien laajentumisen ja uusien syntymistä, mutta ei siis liota nykyisiä pois. Keho hajottaa tukokset ja siihen menee sen aika minkä keho siihen tarvitsee. Ja mulla oli / on laajat tukokset molemmin puolin. Keholla menee lienee jonkun aikaa hajoittaa ne täysin.

Napapiikin lisäksi mulla on käytössä siis Marevan-hoito vähintäänkin seuraavan kolmen kuukauden ajan sekä Somac suojaamaan vatsaa. Molempia otetaan vain kerran päivässä. Marevanille säädelleen INR-arvoa. INR-arvo kertoo veren hyytymiskyvyn. Tavoitetaso on 2-3, tällä hetkellä oma INR-arvo on alle kahden, jolloin tukosvaara on suurempi. Jos INR-arvon on yli kolme, verenvuodon vaara kasvaa.  Itse ajattelen, ettei tämä ole sen oudompaa kuin diabeetikoilla verensokerin tasapaino.

Marevan lääkeannos määrätään viikon kokonaisannoksina, joka jaetaan mahdollisimman tasaisesti viikon päiville. Määrättyä viikkoannostusta toteutetaan seuraavaan INR-mittaukseen. Lääkeannos otetaan joka päivä samaan aikaan tyhjään tai täyteen vatsaan.

RUOKAVALIO

Marevanin käytöstä on, etenkin vanhempi sukupolvi, on saanut ohjeet välttää tai jopa poistaa ruokavaliostaan vihreät kasvikset, jotka sisältävät k-vitamiinia. (K-vitamiini, joka heikentää lääkkeen tehoa, on yksi tärkeimmistä tekijöistä monimutkaisen veren hyytymisen tapahtumaketjussa.)

Onneksi tutkimustyötä tehdään ja nykyisin ohje on syödä normaalisti. Mitään ruoka-ainetta ei tarvitse poistaa kokonaan ruokavaliosta tai vältellä. Tärkeintä on syödä monipuolisesti ja terveellisesti.

Marevan-hoidossa haetaan tasapainoa ravinnosta saatavan k-vitamiinin ja lääkkeen vaikutuksen välillä. Hyytymistasapainon ja luuston kunnon vuoksi on välttämätöntä, että K-vitamiinia saadaan kohtuullisen runsaasti ja tasaisesti päivittäin.

Marevan-potilaana mun ei tarvitse vähentää kasvisten syömistä, koska se heikentäisi ruokavalioni ravitsemuksellista laatua. Tarkoituksena on tulla löytämään omaan (terveelliseen) ruokavaliooni sopiva lääkemäärä. Eli normaali lautasmalli, jossa on puolet kasviksia, ¼ proteiinia ja ¼ hiilaria, toimii edelleen. Kasvisruokailusta mun ei tarvitse luopua eikä olla huolissaan Marevan-hoidon vuoksi.

Hyvän hoitotasapainon edellytykset. HUOM! Lista ei ole kaiken kattava:

• Syö joka päivä terveellisesti sekä monipuolisesti ja runsaasti kasviksia.
• Nauti tummanvihreitä lehtikasviksia pieniä määriä kerrallaan tai osana muuta ruokaa.
• runsaasti k-vitamiini sisältäviä kasviksia ovat lehtikaali, ruusukaali, pinaatti ja nokkonen
• Pinaattikeiton tai  pinaattilettujen sisältämä k-vitamiinin määrä on niin pieni, joten näiden nauttiminen ei yleensä vaikuta hoitotasapainoon.
• Tärkeää on pitää tummanvihreiden lehtikasviksien päivittäiset määrät samana tasapainon saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi.
• Inkivääriä voi käyttää osana ruokaa esim raastettuna.
• Basilikaa, tilliä, persiljaa ja ruohosipulia maustamaan ruokaa.
• Marjoja n 2dl per päivä,  paitsi tyrnimarjoja 1dl per päivä.
• Käytä rypsiöljyä näkyvästi esim salaatissa (sisältää mm. k-vitamiinia ja omega3 -rasvahappoja)

• Käytä alkoholia vain satunnaisesti ja pieniä (1-2 annosta) kerrallaan.
• Vältä vitamiinivalmisteita, joissa on C-vitamiinia yli 100mg.
• Vältä luontaistuotteita kuten esim. goji, tyrni-, ja inkiväärivalmisteita, omega3-rasvahappoja ("kalanmaksaöljy"), punariisiä, valkosipuliuutetta, ginsengiä.

• Älä käytä vitamiinivalmistetta, jossa on K-vitamiinia.
• Älä juo greippimehua tai suuria määriä (yli puoli litraa per vuorokausi) karpalomehua.
• Älä käytä asetyylisalisyylihappoa (mm. Asperin, Disperin).
• Älä käytä tulehduskipulääkkeitä kuten ibuprofeenia.
• Älä käytä mahahapon eritystä vähentävää omepratsolia (mm Losec).
• Älä käytä sennauutetta (Agiolax-rakeet).

Aktiivinen laihduttaminen vaikuttaa k-vitamiinin saantiin että Marevanin imeytymiseen.

* lähteenä on käytetty Suomen Sydänliitto ry:n Marevan hoito-opasta sekä saamiani ohjeita sydänhoitajalta

Neljän treenin päivä

Hyvin palautuneena ja hyvin tehtyjen lihashuoltojen jälkeen suoriutuu useamman treenin päivästäkin voittajana :)

Tänään sain luvan liikkua huoneen ulkopuolella tehden lyhyitä kävelyitä käytävällä. Ei käytävän päähän, vaan ihan muutaman oven välin verran. Kuullosti ihan hassulta, kun oma olo on energinen eikä mikään vaivaa sängyssä. Olen käynyt vessassa ja suihkussa, eikä noiden aikana ole ollut mitään ihmeellistä ellei varovaisuutta ja hitautta oteta huomioon.

Lounaan jälkeen mieheni tuli käymään ja nautittuamme jälkkärikahvit, lähdettiin yhdessä kävelemään. Piti muutamaan kertaan huudella perästä, että älähän nyt noin kovaa menee.

Yllätyksekseni olo oli outo kävellessä useampia askeleita. Ei huimausta, mutta silti aivan kuin olisi kroppa olisi yrittänyt kertoa, että ota varovasti tai kopsahdat lattialle. Ei sinänsä väsyttänyt, mutta en olisi kovempaakaan mennyt. Jättiläiskilpikonna olisi mennyt ohi musta :). Todennäköisesti pysähdyksiä tuli noin 10 askeleen jälkeen. Pieni tauko ja taas jatkettiin. Hengittelin syvään testatakseni miltä tuntuu. Ei mitään kipuja, ei kirraamiista. Henki kulki loistavasti. Ainoa oli tuo outo tunne silmissä ja otsalohkossa. Ensimmäinen kävely oli ehkä sen 20 metriä.

Toisen kävelyn tein yksin ennen päivällistä. Samalla tekniikalla, tavoite oli päästä yksi oven väli pidemmälle. Hitaasti, hitaasti. Aikaa on. Pysähtelin yhtä tiheästi, hengittelin syvään tunnustellen miltä tuntuu. Ja takaisin sängyn päälle ja syömään.

Tyttäret kävi vielä illemmalla. Melkein ehti unohtaa ajan ja paikan, kun nuorempi makoili mun kanssa sängyllä, vanhempi istui tuolilla. Keskelle laitettiin musa soimaan, syötiin pähkinöitä, jutusteltiin ja naurettiin. Saattelin heitä kävellen jälleen yhden oven välin pidemmälle pitäen hyväksi todetun taktiikan. Tunne piirun verran parempi.

Päivän viimeisen lenkin tein ennen iltapesua ja venyttelyitä. Maltillisesti, tasaisin askelin menin vastakkaisen käytävän puoleen väliin asti ilman yhtään pysähdystä. Otsolohkossa edelleen sellainen jännä tunne, mutta keuhkoissa ei mitään ongelmia. Askelsin takaisin huoneeseen pyörevin askelin. Ei yhtään pysähdystä! Huomenna jatketaan treeniä!

Keuhkot täyteen happpea vaan siksi, että pystyn siihen

Vaikka sairaalassa olo jatkuu, niin fiilis on hyvä ja olo on energinen. En sitten tiedä onko energisyys hyvästä vai ei, kun pääasiallisesti makaan sairaalansängyssä. Haluaisin vetää keuhkot täyteen raikasta ilmaan, mutta valitettavasti mulla ei ole sänkypaikkaa ikkunan vierestä. Tilaisuuden tullen varmaankin menen avaamaan ikkunan ja hengitän keuhkot täyteen raikasta ilmaan. Mulla alkaa esiintymään raittiin ilman vieroituoireita :). Eilen illalla ja tänään olen hengitellyt niin syvään kuin vain pystyn, ihan vaan siitä nautinnosta, että pystyn siihen. Ja se saa hymyn kasvoille.

Sunnuntaina sain seuraa useammasta henkilöstä vuoronperään. Oli mahtava saada jutella ja nauraa hölmöille asioille. Huolimatta usean tunnin seurustelusta ja päikkärien väliinjäämisestä, en ollut väsynyt. Päinvastoin, olin täynnä energiaa.

Onneksi kaverini tuntevat mut sen verran hyvin, että joka eivät tuoneet mitään tullessa tai sitten toivat  mm naposteluporkkanoita ja viinirypäleitä. Vaikka viinirypäleitä saan nauttia vain kovin pienen annoksen per päivä, niin hyviltä ne muutamat maistuivat. Kiitos teille ihanaiset!

Mieheni on huolehtinut mun aamuhedelmästä ja päivittäisestä koffeiiniannoksesta tuomalla mulle ison cappucinon Coffee Housesta. Kiitos Hyvinkään Coffee Housen henkilökunnalla mulle erikoisesti tehdystä latte/cappucino -sekoituksesta. Oli juuri mun makuuni!

Tänään oli lääkärikierros. Liikuntalupaa on laajennettu käytävälle. YES! ei enää vain huoneessa olemista. Pääsin eroon myös kaulassa roikkuneesta kaverista. Yllättävän hyvin tuon kaverin kanssa sujui muutama 24/7. Syy miksi olen ollut tässä tarkkailussa liittyy mun sykkeisiin sikeessä unesssa. Sikeessä unesssa mun syke laskee alle 40:n ja ilmeisesti joka yö se on laskenut aina hiukan alemmaksi. Tänä aamuna sairaanhoitaja viittasi Lasse Vireniin puhuessa mun sykkeestä :). Tänä aaamuna lääkäri kyseli mun normaalia leposykettä kotona. Aamusykkeen kuullessa teki päätöksen, ettei seurantaa sydämen osalta enää tarvita. Ei siinä ole kokona aikana ollut muuta muutosta kuin se, että mitä enemmän olen levännyt/palautunut sen alemmaksi se on mennyt.

Kipuja ei ole ollut edellenkään ellei niihin lueta selän oireilua makaamisesta. Parina yönä selkä on herättänyt mut aamun pikkutunteina. Viime yönä tuntui, että mikään helpota. Venyttelyä suuntaan ja toiseen onneksi lopulta toi sen verran helpotusta, että sain unen päästä kiinni. Aamulla olinkin sitten sikeessä unessa, kun sairaanhoitaja tuli napapiikin kanssa ja sen jälkeen tultiin ottamaan verikoe. Nyt enää yksi näytepurkki! Edistystä sekin.

Mitä laskimotukos ja keuhkoveritulpat ovat?

Tämä päivitys on oikestaan jatkoa edelliselle.

Mikä syvä laskimotukos on?

Syvä laskimotukos syntyy, kun syvällä olevaan laskimoon muodostuu verihyytymä (trombi). Se esiintyy yleensä alaraajassa, reidessä tai lonkan alueella.

Mikä keuhkoveritulppa on?

Keuhkoveritulppa syntyy, kun keuhkoverisuonen tukkii verihyytymä tai sen osa, joka on irronnut syvästä laskimotukoksesta ja kulkeutunut verenkierron mukana keuhkoihin.

• Jos keuhkoveritulppa on suuri, sen voi rajoittaa keuhkoverenvuotoa ja aiheuttaa hengitysvaikeutta.
• Noin puolet ihmisestä, joiden syvää laskimotulehdusta ei hoideta, saa keuhkoveritulpan kolmessa kuukaudessa.
• Keuhkoveritulppa on vakavampi kuin syvä laskimotukos ja voi pahimmillaan johtaa kuolemaan, jos sitä ei diagnosoida ja hoideta välittömästi.

Syvän laskimotukoksen oireet ja löydökset?

• kipu
• arkuus
• turvotus
• tukkeutuneen raajan ihon värimuutos (sininen/punainen/purppura) tai kuumotus

n 50 % ihmisillä ei ilmene mitään näistä oireista.

Syvää laskimotukosta on vaikea diagnosoida, sillä oireet ovat epämääräiset ja muistuttavat kramppin tai lihasrevähdyksen aiheuttamaa lihaskipua tai arkuutta.

Keuhkoveritulppan oireet ja löydökset?

Syvä laskimotukoksen tavoin keuhkoveritulpan oireet ovat epämääräiset.

Oireet ja löydökset:

• hengenahdistus/hengitysvaikeudet
• yskä (verinen liman kanssa tai ilman)
• rintakipu/puristava tunne
• ahdistuneisuus
• huimaus
• kiihtynyt tai epäsäännöllinen syke tai matala verenpaine

Usein keuhkoveritulppa ei aiheuta minkäänlaisia oireita.

Mikä aiheuttaa laskimotukoksen?

Laskimotukos on harvinainen ilman riskitekijöitä. Seuraavat riskitekijät johtavat siihen, että hyytymiä syntyy tavallista herkemmin:

• Pitkä liikkumattomuus esimerkiksi sairauden tai pitkän lentomatkan vuoksi. Lennolla riskiä lisää vielä asento, jossa istuimen reuna voi haitata jalkojen laskimoverenkiertoa.
• Alaraajojen vammat, esimerkiksi kipsatut murtumat
• Suuret leikkaukset
• Ehkäisytabletit etenkin tupakoivilla naisilla
• Raskaus
• Vaikea muu sairaus, etenkin syöpä
• Lihavuus. Laskimotukoksen uusiutumisriski ylipainoisilla (10 kiloa tai enemmän) on kaksinkertainen normaalipainoisiin verrattuna.
• Perinnölliset hyytymishäiriöt ovat harvinaisia. Tavallisin näistä on erään hyytymistekijän (faktori 5) geenin mutaatio, jollainen on Suomessa noin 200 000 henkilöllä 

Mitä riskitekijöitä minulla on?

• mahdollinen perintötekijä (tässä vaiheessa en ole asiasta varma)
• E-pillerit

Mitä oireita minulla on ollut?

Pitkäaikainen "lihasjumi", jota on avattu pariin kertaan hieronnalla. Toukokuussa olen kuvannut pohkeessa olevaa tuntemusta ei-lihasperäiseksi, mutta siitä huolimatta en ole osannut mennä lääkäriin asiasta. Hieronta on kuitenkin tuonut apua eikä kipua ole tuntunut esim juostessa poislukien pari lyhyttä hetkeä. Jonain aamuina pohkeessa on ollut arkuutta. Ei värimuutoksia, pinkeyttä kylläkin, mutta sekin poistui hieronnan jälkeen.

Jälkeenpäin katsottuna kuukauden aikana kehitys on junnannut paikoillaan, joka alkoi mietityttämään itseäni viikonlopun aikana. Sunnuntain surkean treenin jälkeen kävin lävitse kuukauden treenit ja vertasin niitä vuoden takaisiin. Mieleeni nousi miesten seurassa tehty pyörätreeni tuossa yksi sunnuntai, joka oli yllättävän kova mulle ja pari tunnin kohdalla kiitin miehiä seurasta jatkaen omaa matkaa. Vuosi sitten olin polkenut 90 km kolmeen tuntiin sykkeen ollessa vk-kynnyksellä ilman väsymyksen tuntemusta. Sunnuntaina tulin kuitenkin siihen tulokseen, että katson miten kevyt viikko puree ja miten Sääksin kisassa homma menee. 

Pientä kevyttä köhimistä silloin tällöin, mutta samoin nenäni vuotaa 365 päivää vuodesta. Kotona pariin kertaan olen ääneen kommentoinut, että mikä ihmeen köhä mulla oikein on, kun se menee ja tulee. 

Siinä ne oireet ovat olleet.

Totaali lepo

Keskiviikkoaamun uintitreeni pysäytti täydellisesti tämän naisen. Koin jotain sellaista mitä en olisi koskaan kuvitellut kokevani.

Alkuverra oli 3x300m räpylöillä vaihdellen vaparista seläriin. Ensimmäisen satasen jälkeen jouduin ensimmäisen kerran pysähtymään. Uinti tuntui vaivalloisesta, tuntui ettei happi riitä.  Seläri meni ok, mutta vaparia uidessa mietin pääsenkö altaan päähän asti. Ajatuksiin tuli, että tältäkö tuntuu kun jos hukkuisi. Kaikesta huolimatta koetin pystynkö yhtään nostamaan vauhtia eli pääsetin ensimmäistä satasta koetin. 75m kohdalla tuntui väsymystä jaloissa, olin poikki. Satasen jälkeen olin hengästynyt samalla tavalla kuin olisin uinut kovaa. Vauhti ei kuitenkaan ollut juuri verraa kovempaa.  Ehkä reipasta verraa.

Päätin kuitenkin ottaa loppuverran 500m pullareilla ja lättäreillä. Loppu meni hyvin, maltillisesti ja sain happea paremmin. En kuitenkaan jatkanut, sillä se tunne ja olo mikä mulla oli ollut jo ensimmäisten metrien jälkeen oli kaikkea muuta kuin normaali.

Uimalan rappusten nouseminen sai mut hengästymään.

Jatkoin päivää töiden merkeissä, mutta heti asiakaspalaverin lähdin sairaalan päivystykseen varautuen pitkään odotukseen.

Päivytyksessä nuori mieslääkäri oli alussa sitä mieltä, että suoritustasoni on hyvä, kun tällä iällä pystyn uimaan 1500m. Koetin sanoa, että tuo on mulle kaikkea muuta kuin normaalia. Lisäsin, että sunnuntain pyörätreeni oli ollut voimatonta, jonka vuoksi olin joutunut lyhentämään sitä. Hän oli kovin sitä mieltä, että 50-vuotias!!! - En ole VIELÄ 50-vuotta ;) - ja treenaat ilmeisesti melko paljon, niin kyse on ylirasituksesta. En kieltänyt, mutta sanoin käyneeni sen lävitse jotain vuosia sitten, eikä oireet ole ollenkaan samat. Ruokahalu on hyvä, syke laskee suorituksen jälkeen. Nyt puristaa keskeltä rintakehää enkä tunne saavani riittävästi happea. MUN suorituskykyni on laskenut merkittävästi.

Onneksi lääkäri määräsi laajat verikokeet, mm. sydänentsyymiarvot mitattiin. Verikokeiden tuloksien valmistuttua, tilanne muuttui. Samaan aikaan lääkäreillä oli vuoronvaihto. En saanut enää ottaa askeltakaan, pyörätuolissa sisätautienpäivystykseen.

Seuraavan vuorokauden aikana pääsin sydämen ultaäänikuvaukseen, keuhkokuvaan, keuhkojen varjoainekuvaukseen, vatsan- ja alaraajojen ultraäänikuvaukseen. Musta otettu verinäytteitä, myös valtimosta.

Sydämessä ei ole mitään vaurioita, se on vahva ja terve. Korkea sydänentsyymi johtuu keuhkoemboliasta. Molemmissa keuhkoissa on laajat tukokset, jonka lisäksi oikeassa pohkeessa on veritulppa. Nyt selvisi miksi oikea pohje on ollut tiukassa "jumissa", siinä on ollut kivualis kohta ja krampannut pari kertaa todella ilkeästi. Pohje ei ole oireillut millään erikoisella tavalla juostessa tai pyöräilessä. Senpä vuoksi en ole osannut mennä lääkärille.

Jälkeenpäin on helppo katsoa taaksepäin todetakseen, että olihan niitä oireita ollut noin kuukauden aikana. Juoksu on tökkinyt, tunne kehityksen taantumisesta ja kaikki nousut ovat tuntuneet haastavilta.  Lääkärit ovat kyllä sanoneet, että kun on vahva sydän, hyvä peruskunto, niin keho pystyy kompensoimaan paljon. Toiseksi urheilutausta kenties pelasti mut.

Treenipäiväkirjan pitäminen vahvisti, että lääkäriin on syytä mennä nyt. Viikkoa aikaisemmin aamutreeni oli ollut kovempi ja sykkeet matalemmat kuin keskiviikkoaamuna. Paria viikkoa aikaisemmin olin jo vertaillut vauhteja ja sykkeitä vuoden takaiseen, josta kyllä näin, että pieniä muutosia on. Mutta mitään dramaattista ei ollut ennen sunnuntain pyörätreeniä, josta olen kirjannut; Pyörä alusta lähtien hankalaa. Sykemittari ei toiminut, fiilispohjalta menty. Jalat ihan voimattomat. Satoi ja lämpötila laski +15. Treeniä lyhennetty puolella tunnilla. Oliko energiataso liian alhainen? Surkea treeni. Keskiviikon uinnista; pahempi kuin sunnuntain pyörä. Lääkäriin tarkistamaan onko kaikki ok.

Nyt olen kiinni piuhoissa enkä saa ottaa askeltakaan. Mun ainoat liikunnat on istua sängynlaidalla syödessäni, käyttää peukaloa nostamaan sängynpäätyä ylös tai laskemaan sitä alas. Ja venyttely sängyssä :)

Aika vaan tulee pitkäksi täällä, mutta hoito on huippuluokkaa.

Mitä on onnellisuus?

Kesä. Lauantaiaamu. Ei kiire mihinkään.

Lämmin aamu. Aamupuuro, aamukahvi ja kirja.

Pieniä kauniita asioita.

Elämä on tasapainossa.

Olen onnellinen.