18.6.2014

Juhannussuunnitelmat

Sääksin kisasta on tuskin toivuttu, kun uutta pukkaa päälle eikä mun märkäpuku ole edellenkään saapunut. Tai onhan se kahdesti tullut Suomeen. Ensimmäisellä kerralla väärä malli, nyt väärä koko.

Ennen kuin sain ilmoituksen, ettei mulla olekaan märkäpukua mitä pakata matkalaukkuun, oli asia jo hoidettu niin pitkälle, että se odottaa mua Kitzbühelissä. Tulen siis toistamiseen tekemään sen mitä ei pitäisi koskaan tehdä. Kisaan täysin uudella märkäpuvulla.  Se ensimmäinen kerta, jolloin kisasin pakasta vedetyillä juoksukengillä oli Joroisten puolikas 2012. "Tee siis niin kuin neuvon, älä niin kuin minä teen." Koskaan, ei koskaan tule mennä kisaan juuri hankituilla asuilla, kengillä, märkäpuvulla tms. Kaikki syöminenkin tulee testata.

Mutta mitä mä teen Kitzbühelissä? Se on oikein hyvä kysymys. En oikein itsekkään tiedä miten tässä näin kävi. Muistan kyllä tilanteen, jossa ensimmäisen kerran kuulin Kitzbühelin. Elettiin talvea ja Pajulahdessa tekemässä yhteistreeniä ja pyöräni päällä olin, kun Katja totesi: "Päivi lähdettäisiinkö EM-kisoihin? Ensimmäisenä mieleeni tuli pitkän matkan EM-kisat Tampereelle. Tuon kisan jouduin keskeyttämään. Ei musta todellakaan ole lähtemään mihinkään EM-kisaan. Pyöritellessäni päätäni Katja kertoi kyseessä olevan perusmatka ja just sopiva mulle. Katjaa taas oli pyydetty toisaalta taholta reissuun. Tuosta tapahtumasta taisi mennä kuukausi vai kaksi, kun asia tuli jälleen esille.

Viimeiset keskustelut aiheesta menivät jotenkin tähän malliin. Onpa kallis rekisteröitymismaksu, mutta jos osallistuu kahteen starttiin, niin hinta per startti on järkevä. Jos kerran lähtee tuonne asti, niin totta kai molemmat matkat. Kalmaria varten pitää joka tapauksessa hankkia kansainvälinen lisenssi. - Sehän tässä se kallein asia olikin ;).

Ei me taidettu oikein koskaan varsinaisesti sopia, että lähdetään, mutta kevään aikana on sitten hankittu/selvitetty/sovittu erinäisiä asioita: kisapuku, millä kokoonpanolla lähdetään, lentoliput, majoitus. Aivan viime tipassa ilmoittauduin sekä hankin kansainvälisen lisenssin. Tuossa järjestyksessä asiat sitten etenivät tähän pisteeseen. Niin ja autokin tuli vuokrattu viime viikolla.

Katunut olen tätä(kin) jo muutamaan otteeseen. Erityisesti Sääksin kisan jälkeen pupu tuli pöksyyn. Miten mä oikeasti selviän alla olevan kuvan pyöräilyreitistä. Reitillä on kuulemma upeat maisemat ja juoksureitti on tasainen. Ei ihan hirveästi helpota. Tällä reissulla tulen elämäni ensimmäistä kertaa kapuamaan moisia mäkiä ja laskemaan alas serpentiiniteitä. Voi luoja!


Facebookin puolella kävimme lyhyen keskustelun tästä samaisesta aiheesta julkaistuani yllä olevan kuvan seuraavalla statuspäivityksellä:

"Kun tämän pyörälenkin tekee kerran perjantaina ja sunnuntaina kahdesti, ei Joroisten mäet varmaan tunnu missään. Mäkiä noustessa ja jos maaliviivan ylitän, pitää muistaa Erwinin lausumat sanat Sääksi Triathlonissa:" Triathlonissa on hienoa se, että viimeisten joukossa tulevissa on yleensä ne jotka eniten hymyilee”.

En mä kyllä ihan terve ole, kun vapaaehtoisesti suostuin tähän(kin) kisaan lähtemään . Kiitos Katja tästä(kin) ideasta."


Katja: "Mulla on aina kaikkia hyviä ideoita  Joskus kiroan niitä itsekin... mutta hyvin me vedetään!"

Perjantai EM-sprinttimatkalle starttaa ikäsarjassani yli 40 naista ja sunnuntain EM-perusmatkalle starttaa sama määrä. En ole tarkistanut kuinka moni kisaa molemmissa, mutta yksi Suomen lippu on molemmissa lähtölistoissa.

Tätä kirjoitellessa tavarat ovat pakkaamatta, pyörälaukun saan huomenna, geelit ym hankkimatta, juoksukenkien nauhat vaihtamatta. Eli kaikki on todellakin vaiheessa. Lentoliput olen tulostanut sekä kisaoppaan. Mä olen taas lähdössä soitellen sotaan ja sitten ihmettelen miten se stressi taas pukkaa päälle! Lentohan on VASTA tämän viikon torstaina klo 6:35 AAMULLA! Kun te muut vietätte suomalaista juhannusta, mä kipuan pyörälläni Kitzbühelin mäkiä.

Hyvää Juhannusta!

4 kommenttia:

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)