23.6.2014

ETU Triathlon EM-Perusmatka 2014

Perjantain ja lauantain välisenä yönä nukuin hyvin muuten, mutta jano yllätti. Suu oli kuiva, huulet takertuneet toisiinsa. Onneksi sängyn vieressä oli vesipullo. Vaikka emme olleet 1000m korkeudessa, niin siitä huolimatta itselläni oli jatkuva jano, johon olisi pitänyt osata reagoida hanakammin etenkin kun yksi kisa oli takana ja toinen vielä edessä. Tästä sain ikävän muistutuksen/opetuksen sunnuntaina.

Lauantai oli välipäivä, jonka otimme levon kannalta. Perjantaina olimme käyneet kisan jälkeen kaupassa, joten edes kaupassa ei tarvitsisi käydä. Aamupäivä meni leväten ja ennen siirtymistä kisapaikalla seuraamaan miesten eliittikisaa, kävimme lyhyellä pyörälenkillä. Perjantai painoi jaloissa ja kyllä mielessä kävi miten näillä jaloilla kykenee tekemään perjantain lenkin kahdesti. Kun kevyellä lenkillä tunsin reisien ulkosyrjässä ikävän tuttua kireyttä. Lihaskalvot ne siellä muistuttivat olemassa olostaan. Lyhyet venyttelyt, välipala ja suunta kisapaikalle.

Kisapaikalla itselleni tuli ostettavaksi uudet ajolasit, sillä edelliset onnistuin ilmeisesti hävittämään perjantain kisan jälkeen. Tiedän ottaneeni lasit kisapaikalta, mutta minne ne katosivat sen jälkeen? Ei mitään tietoa. Harmittaa niin vietävästi, sillä olin saanut ne mieheltäni synttärilahjaksi Saksasta. Onneksi huomasin tilanteen jo perjantaina enkä vasta sunnuntaiaamuna. Säätöa oli ollut jo ihan tarpeeksi.

Eliittisarjan miesten kisaa saatiin seurata miellyttävässä kesäisessä säässä toisin kuin perjantaina käydyn eliittisarjan naisten kisaa, jota seurattiin vesisaateessa ja kylmässä. Siinä missä naiset palelivat edellisenä päivänä, nyt miehet jäähdyttivät itseään kaatamalla vettä päälleen. Upea keli ja lennokasta menoa!




Miesten kisan jälkeen oli meidän vuoro viedä jälleen pyörät, kypärät ja kisa-asut tarkistettaviksi. Järjestäjän katsastaessa kisa-asuani, totesin hänelle, että olet jo saman puvun tarkistanut perjantai-aamuna. Nainen katsoi mua viipyvästi kysyen:" Are you racing again? Are you sure? Is there even 48 hours between? Well, I better not say anything" Jep. Kyllä. Sunnuntaina samaa herkkua uudestaan - tuplana.

Päivällisen kävimme syömässä Paulin ja Kaisan kanssa Kitzbühelin keskustassa, joka oli yhtä kävelykatua. Nyt ymmärsin miksi torstaina olimme koko ajan ajaneet umpikujiin ja yksisuuntaisiin katuihin. Ilta meni nopeasti ja valitettavasi meidän oli lähdettävä pakkaamaan kisatavarat valmiiksi. Aamulla olisi jälleen aikainen herätys - klo 5:15.

Sunnuntain kisa tuli uniini. Näin painajaisia ja kahdesti heräsin juomaan vettä. Painajaiset johtuivat torstain säätämisistä sekä epäilystäni selvitä kisareitistä. Selviäisin yhdestä kierroksesta, sitä en epäillyt, mutta kahdesti peräkkäin kiivetä ne mäet ylös. Nousua tulisi yhteensä noin 700m. Etenkin se jälkimmäinen, joka oli n. 2 km pituinen. Aamulla sanoinkin Katjalle, että kun olen toistamiseen noussut viimeisen mäen ylös, niin ennen laskua mä tuuletan. Jos sinne pääsen, niin mä vaikka kävelen maaliin. Tuolloin en vielä tiennyt mitä on tulossa.


Kuuden aikaan aamulla oli vielä viileätä. Takana näkyvä höyry nousee järvestä.

Katsellessamme kisaajia tiesimme perusmatkalla olevan sprinttimatkaa kovempi taso. Tasoeron näki silmillä. Sarjani voittaja käytti perusmatkaan aikaa 2.22.02!

Alla oleva kuva on otettu kävellessämme aamulla kisapaikalta takaisin autolle lepäämään.

Mä yritin esittää kovaa kisaajaa lepäämällä autossa ennen starttia.
Enks mä näytäkkin ihan urheilijalta ;)?
Nyt tiedettiin missä tulee kokoontua, miten startti tapahtuu (esim. veteen ei saa mennä ennen starttia),  millainen on reitti, miten toimii vaatesäilytys, missä vessat sijaitsevat, millainen on kisareitti kokonaisuudessaan ja mitä on maaliviivan ylityksen jälkeen. Ei tarvinnut enää miettiä näitä perusasioita.

Mun startti oli jälleen ennen Katjaa, joten toistamiseen lähdin yksin kipittämään kohti kisa-aluetta. Märkäpukua laittaessani päälle jututin vieressä olevaa italialaista naista. Tuli esille, että tämä oli hänen kolmas EM-kisa ja ensi vuoden EM-sprintti/perusmatka on kalenterissa, harrastanut triathlonia 12 vuotta, pyöräilee mielellään samanlaisissa maastoissa kuin kisareitti, keskittynyt sprinttiin ja perusmatkaan ja on keskitason uimari. Olen siis aloittelija näiden rinnalla. Oli aivan pakko kysyä miten hän määrittää keskitason uimarin. Sprinttimatkan uintiin saa kulumaan 12min. Jep! Siinä tuli sitten oma taso rangattua. Ennen karsinaan menoa autoimme toisiamme saamaan vielä märkäpuvut kiinni ja toivotimme hyvää kaa. Jos nyt olisi sattunut olemaan mielessä perjantain kaltainen sijoitus jossain 25-30 kieppeillä, katosi se tuon keskustelun jälkeen. Nämä naiset olivat todella kovan luokan triathleettejä. Ennen karsinaan menoa autoimme toisiamme saamaan vielä märkäpuvut kiinni ja toivotimme hyvää kisaa.

Uinti lähti sellaista kivaa rentoa vauhtia. Ehkä vähän liian kevyesti, kärki meni menojaan. Ei mulla olisi ollut mitään asiaan sinne kärkeen, mutta olisin ehkä voinut aloittaa hiukan voimakkaammin. Ensimmäisen poijun jälkeen tuli kuitenkin sellainen olo, että pitäisikö sitä uida, kun mä nyt kuitenkin olen EM-kisoissa. Laitoin vähän vaihdetta sisään, keskityin hyvään vahvaan käsivetoon ja saavutinkin muutaman. Ennen kolmatta poijua mua alkoi sitten pistämään ikävästi. Rauhallisesti otin ilmaan ja yhtä rauhallisesti puhalsin keuhkot tyhjäksi veteen. Näin meninkin sitten lähes loppumatkan. Onnistuin samaan jonkun naisen eteeni, jonka jälkeen pyrin olemaan hänen peesissä. Mulle kelpaa ilmainen ja luvallinen kyyti. 

Pyörän päälle noustuani tunsin jalkojeni olevan väsyneet, kampiakseli ei pyörinyt yhtä helposti kuin perjantaina. Ensimmäisen nousun aikana mielessä kävi keskeyttäminen, reisien ulkosyrjät kipuilivat, samoin alaselkä eikä perjantain pyörityksestä ollut tietoakaan. Jos jo ensimmäinen nousu tuntuu näin raskaalta, miten ihmeessä mä selviän siitä viimeisestä noususta? Entä toisesta kierroksesta? Välillä nousin putkelle, välillä istuin. Tällä tekniikalla pääsin ylös. Ja sitten nauttimaan vauhdista. Tosin toisella kierroksella olevat miehet tulivat ohitse. Onneksi ei oikealta ja vasemmalta, vaan ainoastaan vasemmalta ja aina huutaen jotain, josta tiesin siirtyä oikeaan reunaan. Enää ei pelottanut tulla ohitettavaksi. Se jälkimmäinen nousu oli jotain tuskaista. Teki mieli kävellä, jättää kisa siihen. Mutta toisaalta mä halusin päästä tuulettamaan ja tulla mäet alas. Lähdin toisella kierrokselle ohittaen yhden miehen. Jonkinlainen buusti kai tuosta tuli. Ja niin mä olin uudestaan ensimmäisessä nousussa. Nyt sain kannustaa naista: "keep going!" Päästyäni ylös, laitoin jalat pyörittämään kampiakselia, jotta saisin jalat mahdollisimman nopeasti palautumaan. Lyhyt tasainen kohta ja taas noustaisiin. Tuskaista nousua ja vielä olisi the nousu jäljellä. Raskasta ja kivuliasta nousua. Selkää poltteli ja reisien ulkoreidet tuntuivat repeävän. Kiroilin ääneen ja väänsi kampiakselia. Ja juuri kun viimeinen lasku alkoi huusin. " I DID IT! I DID IT!" Ja sitten nautin vauhdista. Maksivauhtini oli ollut 58,4km/h. Alaspäin tullessa tuli muutaman kerran pala kurkkuun. Ensimmäisen kerran jarruttaessani liian voimakkaasti mutkassa. Tein juuri sen mistä Katja oli mua varoittanut. Toisen kerran, kun mutka meni vähän pitkäksi. Onneksi oli leveämpi kohta ja jokainen sentti tuli tarpeeseen. Hauskaa oli. Mun ka-poljinnopeus 40 km matkalla oli kuitenkin ollut sunnuntaina 80 ja maksimi 115. Perjantaina vastaavat luvut olivat olleet 76 ja 113. Oli se kampiakseli sitten kuitenkin pyörinyt.

Juoksu sitten tökkikin ja oikein kunnolla. Olin aivan naatti, tuskin pääsin eteenpäin. Nousut tuntuivat ylivoimaisilta. Sormet olivat turvoksissa ja mulla oli vessahätä. Oli pakko kävellä. Enkä ollut ainoa. Jokaisella juomapisteellä join vähän, kastelin pääni ja hartiat. Tästä tulisi toisinto ensimmäisestä Kiskon kisastani, mutta maaliviivan ylitän. Sen olin päättänyt. Takana tuleva nainen tsemppasi mua. Viimeiset 2-3 km tulin itävaltalaisen naisen kanssa vaihdellen paikkojamme. Milloin minä edellä ja milloin jäin hänen taakse. Olisin halunnut ottaa loppukirin tai edes pysyä erään italiaisen naisen (ei ollut sama, jonka kanssa juttelin ennen starttia) perässä, mutta kun ei pysty niin ei pysty. Maaliin tulin silti onnellisena. 

Kiitos Jurille kuvakaappauksesta! Oli aivan huimaa huomata kuinka olette olleet hengessä mukana!
Aikani ei ollut hääppöinen, mutta reitti oli haastava. Katja, joka on kisannut ympäri maailmaa, laittoi FB:n statukseen reitin olleen hänen triathlonuransa raskain perusmatkan reitti. Se antanee jonkinlaisen kuvan reitistä.

Maaliviivan jälkeen join kaksin käsin nestettä - urheilujuoma ja vettä. Koko loppupäivän nesteet tulivat lähes suorana ulos. 

Pahimman janon jälkeen, otin olutta. Ruksi seinään! Mulla oli edelleen jano ja halusin jotain muuta kuin vettä tai urheilujuomaa. Kyseessä on alkoholiton sitruunanmakuinen olut. Tää maistui mulle ;) ja banaani. Mikä makunautinto!


Märät vaatteet vaihtuivat kuiviin, jonka jälkeen poseerausta :)


En varmaan tule toistamiseen olemaan erittäin rasittunut ja samaan harjoituskuormituksen tasoa äärimmäiseksi.


Kisan jälkeen bikinit päälle ja pyörien pakkaaminen, jonka jälkeen kahviahetki aurinkotuoleissa rentoutuen .......




katsellen kuvan maisemaa:


 Kaikkien tavaroiden pakkaamisen jälkeen suuntasimme loppubileisiin.




 Ruuan jälkeen molempien silmäluomet alkoi painua kiinni ja katse tuijottamaan. Päätimme lähteä nukkumaan. Meitä odotti jälleen aikainen herätys. Laskimme meidän tarvitsevan 15min aikaa siirtyä autoon heräämisestä eli kello laitettiin soimaan 3:45.


Mutta eipä se uni tullutkaan. Taisin nukkua pari tuntia, muuten makasin silmät kiinni. Oltiin sitten molemmat pystyssä jo heti kolmen jälkeen. Keho kävi ylikierroksilla.

Päivän ensimmäinen aamupala majapaikassa ennen starttaamista kohti lentokenttää. Toinen aamupala lentokentällä.

Aamu sarastaa jossain ennen Muncheniä:


Aivan huikea reissu! 
Kiitos Katjalle tästä hullusta ideasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)