26.10.2013

Paluu treenien pariin

Muutaman viikon olen päässyt tekemään hyviä treenejä. Treenit ovat koostuneet salitreenistä, joka on ns jaksijakoinen ohjelma, joka on ihan omaa käsialaani. Yhtenä päivänä yläkroppa ja toisena päivänä alakroppa. Aikomukseni on käydä kolmesti viikossa salilla ja tavoitteena lihasvoiman parantuminen


Kerran viikossa pyrin käymään laadukkailla juoksutekniikkatreeneissä. Tähän mennessä olen ollut erittäin tyytyväinen treeneihin ja saanut hurjasti oppia. Treenejä vetää yleisurheiluvalmentaja. Tehdään loikkia, opetellaan käyttämään nilkkaa ja tehdään loistavia oheistreenejä ennen varsinaista treeniä.


Pyörän päälle olen päässyt kahdesti. Ensimmäisen kerran jälkeen olin varma, että tää oli taas tässä. Onneksi tilanne ei kuitenkaan ollut niin paha, mutta peruin toisen spindetunnin samalta viikolta. Vasta seuraavalla viikolla menin 45min spindeen.  


Kurssilla harjoiteltiin kolmiportaisen pp-ergotestin tekemistä. Ja kas kuka olikaan meidän ryhmän koekani?!? On vaan mielenkiintoista olla porukan vanhin ja ainoa kestävyysurheilija. Muun porukan piti arvioida aloitus watit perustuen lämmittelyn sykkeisiin. Olivat vaan ekaksi sitä mieltä, että laskevat mun sykkeen maksimisykelaskukaavalla eli 220-ikä, jonka perusteella olisivat saaneet mun maksimisykkeeksi mun anaerobisen kynnyksen ja testi olisi antanut aivan väärän tuloksen.

Aloittivat kuitenkin 70watilla ja 4min jälkeen nostivat 100 wattiin. 8min jälkeen oltiin jonkin verran jäljessä tavoitesykkeistä.  Nostivat 160 wattiin. 12 min täynnä ja mun sykkeet olivat pitäneet olla anaerobisella tasolla, mutta eihän ne olleet. Kysyivät joskos jatkaisin vielä 4 tason eli vielä 4 min. Lisäsivät watteja, mutta eivät kertoneet kuinka paljon. Missään vaiheessa testiä en tiennyt millä wateilla poljin. Suostuin jatkamaan testiä. Hups! Ja sitten poljin ylämäkeä! Mieli teki polkea uupumukseen asti, mutta 14 min kohdalla tiesin, etten pysty testamaan todellista maksimisykettäni. Sen verran pakara ja takareisi joutui tekemään töitä, etten halunnut tietoisesti ärsyttää iskiasta. 16min jälkeen sykkeeni oli 171 eli anaerobisen kynnyksen tuntumassa. 200 wattiin olivat nostaneet tehot. Mielestäni oikein hyvät watit huomioiden nää viimeaikaiset ongelmani.

Vertauksen vuoksi laitan tähän ohjeelliset watit: naisten maksimi on 100Wja miesten 140W. Watteja nostetaan 10-40W per taso eli alkuwatit saattavat olla jopa 20-40W.

Uimahallissa olen viihtynyt niin altaan reunalla kuin vedessäkin. No tämä tuskin yllätti ketään :).
Aikainen maanantaiaamu altaan reunalla
Treenien lomassa olen herkutellut sushilla.....

sekä jogurttipäällysteisillä herkuilla kera cafe au laitin.

2 kommenttia:

  1. Altaan reunalla ei ole lättäreitä eikä ne varmaan kuvatessa olleet kädessäkään. Käytätkö sellaisia lainkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse suosittelen lättäreiden käyttöä AINOASTAAN hyvän tekniikan omaaville uimareille. A) lättärit + väärä tekniikka = todennäköisesti tulee enemmän vahinkoa kuin hyötyä
      B) lättärit kasvattavat vauhtia, mutta samalla antaa väärän mielikuvan omasta vauhdista
      Suositukseni: ennen lättäreidän hankintaan hankkisin pullarit ja keskisnorkkelin.

      Jos kaipaat apua uintiin, laita viestiä paivi.rantala (at) hotmail.fi

      Poista

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)