8.10.2013

Hyvää ruokaa liikuntojen välissä

Tyttärellä oli koulutehtävänä tehdä vanhemmille kolmen lajin päivällinen. Päiväksi valikoitui sunnuntai ja tällaista ruokaa meille tarjottiin:

Alkusalaatti (äiti unohti kauppaan fetan ja oliivit)

Itselleen ja isällä kokki valmisti liharuuan:

 Ja mulle juustoisen ja kermaisen kasvisgratiinin:

Päivällisen kruunasi Panna Cotta marjoilla:


Olihan maukas päivällinen!


Uusi viikko alkoi normaalin tapaan uintivalmennuksella. Meinasi vaan valmentaja vetää sikeitä uintitreenien ajan. Olin kyllä heränyt herätykseen, mutta nukahtanut uudestaan. Jokin sai hereille kymmentä minuuttia ennen kuin mun piti lähteä kotoa. Onneksi reppu oli pakattu jo illalla eikä aamuun jäänyt muuta kuin aamupalan teko. Hallilla olin paria minuuttia vaille seitsemän, kun halli aukeaa tasalta. Huh, että oli lähellä myöhästyminen.

Uintitreenit meni hyvin ja jo ennen treenien alkua sain positiivista palautetta syvien vatsalihasten aktivoimisesta. On kuulemma auttanut juoksuun! Hienoa! Treenien jälkeen tuli toinen kaveri kertomaan, että on sillä lapatuella merkitystä uintiin. On sillä, on.

Salitreenin olen aloittanut juuri niin kuin opetetaan pitkän tauon jälkeen. Eli isoja lihaksia, pieniä painoja, toistoja 10-15 ja muutaman kerran viikossa.

Sen lisäksi, että tunnustelen missä kunnossa tää oma kroppa on, niin samalla koetan myös opiskella lihaksia. Vihossani ei ole ainoastaan liikkeiden nimet vaan myös kuinka se tehdään oikein, mitkä lihakset osallistuvat liikkeeseen ja mitkä ovat avustavia lihaksia kussakin tekemässäni harjoitteessa. En ole vielä kovin pitkällä. Kova pää ja silleen.....

Kauniista, lämpimästä ja kuivasta syyssäästä koetan kyllä päästä nauttimaan mahdollisimman paljon. Khalin kanssa ollaan käyty jo yhdellä semi-pitkällä hölkällä, mutta me ollaan ihastuttu rinnetreeniin. Viime viikolla sitä käveltiin ylös-alas, mutta tänään uskaltauduin jo juoksemaan rinnettä ylös ja hölkkäämään alas.

Kyllä mä yksinkin pärjäisin lenkillä, mutta kun laitan lenkkivaatteita päälläni hyörii nelijalkainen kiinni mun jaloissa. Eteiseen päästyäni tää karvatassu istahtaa kauniisti eteiseen odottamaan talushinnan laittamista kiinni.
jos mä istun kauniisti ja vielä vähän poseeraan, niin ei se voi yksin lähteä
(Usein Khali kääntää pään poispäin pyrkiessäni kuvaamaan sitä)

 Kun on koira, voi poiketa tutkimaan kaikki mahdolliset kolot:


Ja juosta vähän siellä ja täällä:

Loppuverra menossa rinteen loivimmassa kohdassa:


Ja tältä se rinnetreeni näyttää mun osalta Polarin käyrinä, joka sisälsi alkulämmittelyn (loiva rinne)+ 4 nousua "juosten" palautus hölkäten alas + 4 nousua kävellen palautus yksi hölkäten/kävelen sekä loppuverrran (loiva rinne):


Kunto on laskenut. Mutta kun pohjalta lähtee, niin on vain yksi suunta ja se on ylöspäin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)