4.6.2013

Tällä kertaa Päivi ei testaa

Ei siis 13km juoksulenkkiä kahta päivää ennen kisaa eikä pitkää uintitreeniä edellisenä päivää. Jotain siis opittu :). Tällä kertaa menen ohjelman mukaisesti soveltamatta.

Tänään tein viimeiset lyhyet vetotreenit ja tälläkin kertaa treenikaverini toimi personal trainerinäni. Olen niin otettu ja kiitollinen hänelle kaikesta avusta ja halusta tehdä näitä treenejä kanssani. Hän pitää huolta vauhdeista ja jakaa hyviä vinkkejä. Koska itse seuraan ainostaan sykkeitä ja arvioin juoksumatkojani, niin nyt olen saanut parempaa käsitystä vauhdistani. Lisäksi tänään hän ei tullut uimaan ollenkaan, jotta pystyi kellottaa mulle yhden uintikierroksen. Lauantaina uinnin jälkeen oli sen verran surkea olo, että halusin kellottaa kisamatkan normi matkauintivauhdilla, jotta saan jonkinlaisen käsityksen mitä vauhtia etenen avovedessä ja kuinka paljon vauhtia voisi kasvattaa. Kellottamisen lisäksi hän oli nostanut pyörät ja mun pyöräilytavarat maahan mahdollistaen mulle kunnolliset vaihdot. Voisiko enempää toivoa kaverilta?

Mikä on sitten todellinen vauhtini lauantaina, jää nähtäväksi. En osaa yhtää sanoa millaista keskivauhtia pystyn pitämään ja osaanko jakaa vauhtini/voimani sprinttikisassa. Viime kesänä tein treeninä tämän vastaavan matkan yli pitkällä uinnilla, mutta muuten ole koskaan mennyt sprinttimatkaa. Lauantaina olen viisaampi tässäkin asiassa.

Tsemppiä kaikille lauantaina starttaaville! Etenkin triathlonkoululaisille :)



.



4 kommenttia:

  1. Hei Päivi! Olimme Jennin kanssa eilen Sääksissä uimassa ja just kun kaarroimme autolla kotiinpäin, näimme sinut kävelemässä rannalle päin. Muutamalla minuutilla siis missattiin sinut. Tsemppiä lauantain kisaan, toivottavasti silloin nähdään, vaikka me ollaankin menossa perusmatkalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppii myös sinulle!

      Koetan bongata sut oman kisani jälkeen.

      Poista
  2. Heh, on se vaan jännä miten ihminen viisastuu vahingosta ;)

    Tsemppiä kovasti lauantaille, peukut ja varpaat pystyssä täällä :) Enkä epäile yhtään etteikö hyvin tuo kisa menisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tuosta viisastumisesta ois niin varma 😉
      Kiitos! Toivotaan, etten ui ja/tai polje jalkojani alta.

      Poista

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)