12.5.2013

Treeniä, treeniä ja "vähän" kakkua



Onhan taas saanut viettää ns. urheilijan elämää. Tällä viikolla treenimäärä ylitti 15 tuntia eikä tuossa ole mukana lihashuoltoa.

15 tuntiin mahtuu pari uintian (tekniikkaa, perusuintia sekä kovia vetoja, joissa jalat on saaneet maistaa miltä hapot tuntuvat), juoksua (pitkää pk-lenkkejä, vetoja ja intervalleja) sekä tietenkin pyöräilyä (rauhallista ja nousevalla vauhdilla). Osa juoksu -ja pyöräilytreeneistä on tehty yhdistelmätreeninä.

Hyviä treenejä ja mukavia kokemuksia on siis jälleen kerääntynyt.

HyPyn triathlon teamin naisia ja intiaani
Kesäkuun kisareittiä on tullut kierrettyä porukassa ja yksin. On menty rauhallisesti ja toisinaan on edetty hiukan vauhdikkaammin. Chebici on löytänyt melko hyvän vauhdin ja jalatkin toimii, kun vaan muistaisi viedä ne välillä hierontapöydälle hierrottavaksi.

Torstaina jalat saivat 90 min hieronnan yhteistreenin jälkeen. Siis oikeata urheilijan elämää! Yhdistelmätreeni, ruokaa ja kaiken päälle tuo hieronta. Pakko myöntää, että hieronnan jälkeen jalat ovat olleet huomattavasti kevyemmät ja treenit ovat kulkeneet paremmin. Ihmeellinen voima tuolla lihashuollolla ;).

Jälleen on se aika vuodesta, jolloin muistaa mikä tässä triathlonharrastuksessa on parasta. Ne ihanan valoisat illat ja Sääksi!


Kovankin treenin jälkeen olo muuttuu seesteiseksi kävellessä rantaan (palautusjuoma toki mukana ;)) ja saadessaan upottaa jalat vilpoisaan veteen. Pian varmaan uskallan jo pulahtaa veteen.

Tästä mä nautin! Oikeasti!
Yhdistelmätreenien vaihtoalueena toimii mun auto. Edessä on vaihtoalueen tavarat;


ja taakse mahtuu pyörä "heittämällä". Eikä autoon tarvitse muuta mahtuakaan, vai kuinka?


Äitienpäivää on täälläkin vietetty perinteisin menoin, johon kuuluu paljon kakkua ;). Tytöiltäni sain Helen Exley:n kirjan:

" Äiti istuu valveilla ja on huolissaan sinusta. 
Kun tulet kotiin, hän huutaaa sinulle"
Jep, näinhän se menee teinivuosien aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)