5.5.2013

"Mitä sä ajattelit?"

näin mulle tokaistiin lauantaina HCR:n jälkeen. En kyllä sitten yhtään mitään ja viittaus on viikolla ennen HCRä tehtyjä asioita. Tyhmiä tai vähän-vähemmän-ajateltuja asioita tuli tehtyä viikolla kuten vappupäivänä yli 3 tunnin kävely ulkoilureiteillä ja niiden ulkopuolella sekä torstaina 13 km juoksu.


Älkää kysykö mitä mielessäni liikkui - ei niin mitään. Keskiviikkona olisi ohjelman mukaan ollut lyhyt juoksu ja torstaina verrauinti. Sovelsin. Mitä mä lupasin itselleni reilu vuosi sitten? Hyvä, mutta niin lyhyt muisti.



Tankkausta tuli tehtyä, mutta lihakset tuli myös tyhjennettyä torstai-iltaan mennessä. Perjantain ruokailu oli normaali ellei jopa normaalia kevyempi. Ennen juoksua ravinto oli siis niukkaa, kun en oikeasti laittanut ajatustakaan kuinka paljon puolikkaalla tulee energiaa kulumaan. Mä lähdin puolikkaalle maratonille kuten treeneihin, kevyisiin sellaisiin. Ja ilman juomapulloa, joka kostautui jo 8 km kohdalla, kun suu kuivui, sormet alkoivat turvota ja syke nousi. Viimeisen 3 km aikana, jouduin kävelemään hetken aikaa. Viimeiset kaksi kilometriä pystyin kuitenkin tulemaan juoksumaisilla askelilla.


Maaliin pääsin enkä todellakaan ennätysajassa. Stadionilta hölkkäsin alas Kisahallin eteen Deep Leadin telttasaunaan ja huljuun. Bikinikausi avattu.

ps. kuvat ovat vappupäivän kävelylenkin antia

4 kommenttia:

  1. Oijoi, 13 kilsaa lenkki pari päivää ennen puolikasta kuulostaa aika raskaalta. Koska avaat tri-kauden?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kevyeltähän tuo juoksu tuntui torstaina, mutta järkevyys tuosta treenistä kahta päivää ennen puolikasta maratonia oli kaukana. Pahinta oli hiilihydraattikato lihaksista. Turpoamispelon vuoksi en uskaltanut tankata enää perjantaina ja lauantaina juoksin siis tyhjällä tankilla. Onneksi kyseessä oli "vain" HCR eikä kauden pääkisa. Mutta tulihan tehtyä kaksi pitkää juoksutreeniä tällä viikolla.

      Trikisakausi avautuu kesäkuussa.

      Poista
  2. Satuitko mittaamaan omaa juoksuasi gps:llä? Ilmassa leijuu nyt epäilys siitä, että reitti oli vajaamittainen, koska kaikki (minä mukaanlukien) ovat tuntuneet saaneen matkaksi vain n. 20,7 km.

    VastaaPoista

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)