17.9.2012

Perus tekemistä



Back to basic eli peruskuntokausi aloitettu hyvin matala sykkeisillä treeneillä. Ainoa sykkeen nosto treeni oli sauvakävely tarpoessani laskettelurinnettä ylös. 

Viikko oli hyvin juoksupainotteisesti johtuen pimeän laskeutumisesta melko aikaisin kesäiltoihin verrattuna.

Kaunis sunnuntaipäivä, jolle olin suunnitellut pitkää pyörälenkkiä, sai heti aamusta uuden käänteen pääkivun vuoksi. Iltapäivällä tuli vanhempi tytär syömään ja viemään kaapeista ylimääräisiä kippoja ja kulhoja. Vasta puoli kahdeksan aikaa illalla tuli sopiva hetki lähteä treenaamaan. Ei se lähteminen helppoa ollut eikä juoksu tuntunut ollenkaan hyvältä. Päinvastoin. Olisi tehnyt mieli jäädä sohvalle tuhoamaan kaappiin ostamani soijavanukkaat. Sain itseni ulos, mutta jo kuuden minuutin jälkeen otin ensimmäiset kävelyaskeleet ja mietin kääntymistä takaisin kotisohvalle. Jatkoin kuitenkin matkaa käyden samaan aikaa keskustelua itseni kanssa. Matka eteni rauhallisesti. Tein suunnitelman, että jos juoksu ei tunnu yhtään paremmalta noin puolen tunnin päästä, jolloin olen sellaisessa kohdassa, josta pääsen kotiin alta puolen tunnin, annan itselleni luvan kääntyä kotiin sillä ehdolla, että menen salilla.. Annoin myös itselleni luvan tarpeen tullen kävellä ylämäet ylös. Mutta lenkki vaikkakin kevyt on 100% parempi kuin sohvaperuna oleilu jatkaen maken syömistä.

Puolen tunnin kohdalla askel keveni. Ilmeisesti lähes älytön hiilarimäärä elimistössä alkoi huveta. Olotilan parannettua jatkoin juoksemista pitäen sykkeet alle 140 eli pk1-tasolla. Ylämäet meni mukavasti, mutta alamäet tuntuivat erityisen inhottavilta oikeassa reidessä. Jyrkät alamäet kävelin ilman itseni soimaamista. Koska lähtiessäni lenkille en ajatellut juoksevani aivan niin pitkää lenkkiä kuin mitä tein, niin mukaan ei tullut juotavaa. Tästä johtuen viimeisten 5 km aikana nestehukka tuntui kehossa painavana askeleena.

Muuten viikon treenit ovat menneet mallikkaasti. Melko paljon uintia on ollut vaikka tuohon osa-alueeseen - triathlonkisojen näkökulmasta - ei mun tarvitsisi juuri satsata, mutta kun on niitä muita tavoitteita :). Lihaskuntotreeniä tarvitaan kaksi kertaa per viikko nyt tuon yhden sijaan.

Viikon 37 yhteenveto:

4 kommenttia:

  1. No mitäs uintiin liittyviä tavoitteita sulla oikein on? Iotko jossain masters-ryhmässä ja kisaatko siellä?

    VastaaPoista
  2. Lokakuun lopussa on uintikisat Turussa. Uinnissa edustan Tuusulan Uimaseuraa eli treenaan noin kerran viikossa heidän masters-ryhmässä.

    VastaaPoista
  3. Päivi ihan mieletön treenituntimäärä viime viikolle, voi siun kanssais :)) Ihan mahtavaa tuo siun uintikilpailuun osallistuminen, onko miten pitkä matka kyseessä ja millä tyylillä? Mie oottelen nyt vaan sitä tekniikkakurssin alkua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peruskuntokauden aloitin kuukauden "teen mitä haluan ja milloin haluan" -kauden jälkeen. Jo tässä alkoi kaivata treenejä ja tekemisen meininkiä. Tarkemmin kuin katsoaa mistä tuntimäärä koostuu, niin siellä on useampi tunti lihashuoltoa.

      Uintikilpailussa taidan tällä kertaa pitäytyä mahdollisimman pitkissä matkoissa. Mä kun olen enemmänkin sellainen diesel ;). En vielä tiedä tarkalleen mitä lähden kauhomaan. Vaparia nyt ainakin. Kovasti olen uhonnut räpiköidä perhostakin, mutta katson mitä teen tuon kanssa lähempänä ajankohtaa. Ehkä joku sekarikin (pu, su, ru ja vu) voisi sopia mulle. Kyllähän nyt yhden viikonlopun aikana ehtii useamman lajin kauhomaan ;)

      Poista

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)