16.6.2012

25 vai 45?


Vielä tässä vaiheessa viikkoa (lauantai) treenimäärä on melko vähäinen, mutta eiköhän se tässä kasva muutamilla tunneilla tänään ja huomenna. Viikolta treenit jäivät väliin kahdelta päivältä työreissun vuoksi.

Keskiviikkona oli päivän reissu Amsterdamiin, joka tarkoitti minulle järkyttävän aikaista heräämistä. Heräsin 20 min myöhässä ja nuo minuutit meinasivat koitua myöhästymiseksi itse lennolta. En tiedä kuinka monesti nimeäni oli kuulutettu, mutta turvatarkastukseen mennessä kuulin nimeni. Onneksi ehdin koneeseen ja Arlandassa oli aikaa nauttia kiireettömästi aamukahvista.

Amsterdamista kotiuduin yhden jälkeen yöllä vietettyäni useamman tunnin Köpiksen kentällä. Itse määränpäässä en siis montaa tuntia ollut ja täytyy myöntää, etten täysin ymmärtänyt syytä olla hereillä 21 tuntia muutaman tunnin palaverin vuoksi. Lisäksi päivän syömiset koostuivat cafe latteista ja leivistä. Kunnon ruokaa ei saanut koko päivänä. Meidän perheen nuoripari oli kotona pitämässä huolta itsensä lisäksi myös koirasta.

Torstaipäivään heräsin yllättävä pirteänä, joskin aamulenkki jäi lyhyeen kävelyyn Khalin kanssa. Varsinaisen yllätyksen koin valmistaessani aamupalaa itselleni. Keittiö oli siivottu viimeisen päälle. Miten ihanaa on tulla aamulla kiiltävän puhtaaseen keittiöön! Lopullisesti silmät aukenivat avatessani jääkaapin oven. Täytekakku! 
Näkymä avattuani jääkaapin oven
 Nuoripari oli tehnyt mulla täytekakun! Kermaa, suomalaisia mansikoita, tuoretta lakua ja suklaata. Nam!

Itse työpäivä oli  hektinen keskiviikon reissun vuoksi ja illalla väsymys iski. Jos keskiviikon ravinto koostui maidosta, kahvista ja juustoleivistä, niin torstaina suuhun meni maitokahvia ja kakkua.

Torstaina myös mies palasi prätkäreissultaan ja vanhempi tytärkin tuli käymään illalla. Valitettavasti työpäivä venähti lähemmäksi ilta kuutta, joten porukka joutui odottelemaan päivänsankaria melko pitkään.

Vanhemman tyttären poikaystävä muisti mua kauniilla kukalla:

Tytär muisti äitiään ajatuksella hankituilla lahjoilla:


Ja mies toi mulla kengät suoraan Italiasta tankkilaukussaan Alppien yli! Saksalaisesta pyöräilyliikkeestä uudet pyöräilylasit. Kengät ovat juuri oikean kokoiset ja lasit istuvat täydellisesti kasvoille.Lähes 23 vuoden avioliitton jälkeen koot ovat hyvin hallussa kuten myös tyyli ;).




Synttäripäivän kruunasi paksukirje: nuorimmainen sai opiskelupaikan! Tänä aamuna hän väläytti mahdollisesta kiiinnostuksesta suorittaa kaksoistutkinto. Saa kaiken kannustukseni ja tukeni kaksoistutkintoa kohtaan. 

Kyllä mun kelpasi täyttää 45 vuotta vaikka kakun päällä olikin lakupaloilla kirjailtuna 25 :)

6 kommenttia:

  1. Paljon onnea synttäreitten johdosta Päivi!!!

    Minun piti nostaa tänä vuonna ikää 25 vuodesta sinne 28 kun ihan kun ois silmäkulmiin tullut lisää rypppyjä :D

    VastaaPoista
  2. Onnittelut täältäkin! Ihana kakku! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirjam! Kakku oli todella maukas. Loistavaa työtä olivat tehneet.

      Poista

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)