22.4.2012

Viikko 16


Mennyt viikko on kantapään kautta osoittanut, kuinka tärkeitä ovat riittävä lepo ja oikeanlainen ravinto. Liikunta on ollut ylläpitävää, olen noudattanut melko tarkasti 3 tunnin ruokavälejä ja pyrkinyt syömään mahdollisimman paljon marjoja, hedelmiä sekä suosia tuoreita raaka-aineita. Lisäksi jokaisen treenin jälkeen olen ottanut palautusjuomana soijakaakaoita. Viikon treenit ovat rasituksiltaan olleet siis oikeasti kevyitä. 

Tämän päivän pyöräilytkin pysyivät PK1:llä vaikka illan pyörälenkillä "törmäsin" treenikaveriini ja jatkoimme pyöräilyä yhdessä. Myönnän, muutaman kerran olisi tehnyt laittaa eteen isompaa ja kokeilla miltä se vauhti tuntuu. En vaihtanut, maltoin mieleni ja nautin pyöräilystä. Tänään polkeminen ei tuntunut siltä kuin olisi mennyt tervassa. Polkeminen tuntui oikeasti mukavalta ja keskityin takareiden aktivoimiseen. Itsetuntoa nostatti, että vauhti oli mieleinen ottaen huomioon syketason.

Leposyke on tippunut 5 pykälällä, ruokahalu on palautunut samoin kuin halu mennä kovempaa. Valmentajan mukaan ollaan menossa hyvää vauhtia oikeaan suuntaan. Alkuviikko otetaan varman päälle, torstaina kokeillaan vauhdikkaampaa juoksua. Tuo juoksun perusteella voidaan analysoida missä oikeassa mennään. Jos palautuminen on oikeasti tapahtunut, viikonloppuna olisi sitten pitkää treeniä pyöräilyä tiedossa. Juuri nyt tuntuu siltä, että voisin vaan olla pyörän päällä. Uuden ohjelman saa kuitenkin jo huomenna. Yeah!!!  

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa että olo alkaa tuntua jo paremmalta! Se on terveen merkki kun ruoka maistuu ;) Mukavia treenejä sinne :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hanne! Olo on huomattavasti parempi. Nyt kysytään sitä malttia olla liikkumatta liikaa. Kovasti tekee mieli pyörän päälle ja ulos juoksemaan.

    VastaaPoista

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)