12.3.2012

Viikko 10

Olisin halunnut aloittaa; Olihan kympin viikko! 

Mennyt viikko alkoi kuitenkin pitkällä työpäivällä, jatkui parilla lähipäivällä opiskellen viestintää ja vuorovaikutustaitoja. Loppuviikko meni töiden parissa liikuntojen jäädessä vähiin. Laiskotti, mutta oli oikeasti kiirettäkin. Lisäksi sormien niveliä ja polvia särki. En muista milloin viimeksi niveliä on särkenyt, kun en ole pitänyt minkäänlaista päiväkirjaa tuosta. Onneksi kivut eivät olleet kovia, mutta mielen ne painavat alavireiseksi. Lievää jäykkyyttä edelleen toisen käden sormissa, mutta kivut ovat poissa tältä erää.

Viikolla liikuntamäärän jäätyä normaalia vähäisemmäksi oli lauantaiaamuna energiaa jopa siivoamisella. Tulihan puhdasta jälkeä ja hyvällä omatunnolla vietin lauantai-illan salille yhdistelmätreenin parissa. Yksin treenatessa sitä tuli jälleen mietittyä minkä vuoksi sitä lauantai-iltana on yksi polkemassa spindesalissa ja mitä mieltä tässä kaikessa on. Treenin jälkeen sitä taas tiesi syyn: hyvä mieli.

Sunnuntaiaamuna suuntasin uintitreeneihin. Muu porukka oli ollut lauantaina kisoissa ja tähtäävät kuun lopussa oleviin SM-kisoihin, joten treenit painottuvat nopeuteen. Treenin jälkeen jäätiin porukalla istumaan uimalan kahvilaan. Tuossa tuli pohdittua mihin lajeihin sitä tekisi mieli keskittyä ensi syksyn kisoja silmällä pitäen. Nopeus on heikkouteni, joten kaikki lyhyet matkat ovat pois suljettuja. Perhonen on aina ollut laji, jota olen halunnut kyetä uimaan kilpailumielessä. Tuon uintilajin hyvä puoli on se, että moni kokee perhosen haastavana ja raskaana. Joita se kieltämättä onkin. Vapaauinnissa ja lyhyillä matkoilla kilpakumppanien taso on korkea, joten parasta on keskittyä niihin lajeihin ja matkoihin, joissa tarvitaan kestävyyttä nopeuden sijaan. Haaveilen kykeneväni uimaan 400 sekaria ja 200 perhosta ensi syksyn kilpailuissa. Kahden sadan perhonen on "tappo" ja vaatii paljon lajikohtaista treeniä.Mutta haastetta pitää olla, vai kuinka? Sata metriä perhosta pystyn uimaan, mutta toinen satanen siihen päälle jää tällä hetkellä uimatta.

Sunnunta-iltana punnitsin pitkän lenkin ja yhdistelmätreenin välillä. Keli oli mahtava, mutta jalkakäytävät märät. Lopulta päädyin tekemään lenkin ulkona ennen spinning-tuntia ja tunnin jälkeen juoksin hetken juoksumatolla. 

Viikko 10 alkoi aamulenkillä ja päättyi infapunasaunaan.Viikon liikuntasaldoksi tuli n 10 tuntia liikuntaa + 80 min hierontaa + venyttelyt päälle. 
 

1 kommentti:

  1. Tuo perhosuinti on todella houkuttelevaa jo tekniikkansakin puolesta, se on varmasti yhtä tappomeininkiä! Itse olen you tubesta sillon tällön tsekkaillut perhosuinnin tekniikkaa kun kiva ois se joskus oppia, mutta pitää ootella kesää että pääsee mökille, siellä sitä ehkä hirviis kopasta kun ei ois katsojia :D

    VastaaPoista

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)