Yhteistreeniä kotikulmilla

Lauantaina saapui muistutus sunnuntain yhteistreeneistä, startti klo 10:30. Ollakseni rehellinen, olin unohtanut koko yhteistreenit. Onneksi on huolehtivainen valmentaja, joka jaksaa lähettää muistutuksia tekstiviestein.

Aamu meinasi venähtää pitkäksi siitä huolimatta, että kellon kääntäminen antoi yhden tunnin lisä unta, niin viitisen minuuttia myöhästyin tuosta klo 10:30. Matkalta soitin ja kerroin olevani tulossa ja porukka kuulemma odottaisin minua. Ihanaa! Seuraavalla kerralla lupaan olla ajoissa. Tavaroiden pakkaaminen edellisenä ilta auttaisi asiaan.

Lainatakseni valmentajan blogista: ”Uutta kautta olemme aloitelleet ja nyt onkin teemana lihaskunnon parantaminen ja monipuolinen perusominaisuuksien harjoittaminen”. Tällä ajatuksella on todellakin uusi kausi aloitettu ja sama teema oli tämän päivän harjoituksissa. 

Suunnistimme metsänpolulle ja loivaan ylämäkeen. Tavoite ei ollut maksiminopeus eikä edes maitohappojen hakeminen vaan niiden takareisilihasten aktivoiminen - minun tapauksessa niiden löytäminen. Edelleen liikun etureisien voimalla ja osa jalkojen voimasta/tehosta jää käyttämättä. 

Tekniikkatreenit eivät ole koskaan olleet minun juttuni. Laji kuin laji, niin olen onnistunut välttelemään tekniikan harjoittelemista. Nuorempana harrastaessani uintia, painopiste oli määrässä, ei tekniikassa. Valitettavasti! Triathlonvalmennusryhmän tekniikkaharjoituksiin olen kuitenkin aina osallistunut ja koettanut kuunnella ohjeita. Hiljalleen se vanhakin oppii sietämään uusia asioita, kuten näitä harjoitteita. Myönnettävä on, että tämän päivän juoksutekniikkaharjoitukset olivat sellaisia, joita tulen aivan varmasti tekemään jatkossa itsenäisesti.

Uimahallissa oli mukavan hiljaista ja meidän pieni porukka valtasi yhden radan. Teema ei vaihtunut vaikka elementti vaihtui. Tekniikka, tekniikkaa ja vielä kerran tekniikkaa. Edelleen huomaan, että vaikka olen tietoisesti yrittänyt rauhoittaa uintia, niin siitä huolimatta se on kaukana rauhallisesti liukumaisesta uinnista. Pomppiva liike löytyy edelleen vaikka se on ilmeisesti hiukan pienentynyt. Eteenpäin pääsen, mutta tavoite on uida tehokkaammin vähemmällä kulutuksella. 

Hengitys kulkee! Ei aivan 100%:sti, mutta enää ei tarvitse pysähtyä ottamaan happea. 

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Varatessani ensi viikolle coretunteja huomasin, että olin varannut paikan illan tunnille. Koska huomasin varauksen tuntia ennen tunnin alkua, en voinut enää perua tuntia. Aamupäivän treeni olisi kyllä riittänyt tälle päivälle. 

Koska matka ei juosten kestä edes 15 min, laitoin juoksuvaatteet päälle ja suuntasin salille. Koska matka on tasainen ja lyhyt, ajattelin kokeilla juosta aamulla saatujen oppien mukaan. Ponkaisu, terävä askellus, polvi ylös. Koko juoksu tuntui aivan erilaiselta ja vaikutti kuin nopeus olisi noussut. Tuo vajaa 15 min riitti oikein hyvin molempiin suuntiin tuolla tekniikalla. Coretunnin vatsalihasliikkeet todella tuntuivat tänään. En olisi jaksanut tehdään yhtään enempää toistoa. Ilmeisesti käytän vatsalihaksia juostessa ja uidessa vaikka en tunnista niiden käyttöä.

Vaikka tämäkin viikko on menty ns kevyellä ohjelmalla, niin treenimäärä on kohennut kiitettävälle tasolle. Yhteentoista tuntiin mahtuu venyttelyä, spindeä, pitkiä metsälenkkejä, tekniikkaharjoituksia, uintia, coretreeniä ja salitreeniä. Ihanan monipuolista!

 

 

Treffit

Edelliseen treffikutsuun annoin kieltävän vastauksen, kun teatteri-ilta oli kääntynyt lauantaiaamun puolelle. Eikä kolmennen tunnin spindemaratooni lauantaiaamuna tuntuvat terveelliseltä vaihtoehdolta. Nyt kutsu kävi keskiviikon spindetunnille. Taisin olla niitä viimeisiä tunnille tulijoita ja asetuin varaamani pyörän päälle mukavan puheensorinan saattelemana.  Ei montaa mukavaa ihmistä tarvita ympärilleen saadakseen hyvän fiiliksen. 

Treenikaverilleni olin varannut viereisen pyörän. Vaikka teemme aivan omaa treeniä, niin pakko myöntää, että aivan eri tehoilla ja fiiliksellä polkee, kun vieressä toinen ”outo lintu”. Pyörittämistahti ja asento jo poikkeavat massasta. Lisäksi on kiva heittää lyhyitä kommentteja, jotka kohottavat fiilistä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että sykkeet eivät pysyneet PK-tasolla vaan nousivat seuraavalle tasolla ja hiki valui.  Positiivinen yllätys oli, että ensimmäisen kerran Tampereen jälkeen hengitys toimi melko normaalisti kovemmilla sykkeillä. Toivoa on siis olemassa. Lepo, hieronta (urheilu + klassillinen) ja venyttely ovat olleet oikeat lääkkeet lähes toivottomaan tilanteeseen. 

Olen ottanut ohjelmaan mukaan lihastreeniharjoittelun. En käy bodypump –tunneilla, vaan ihan puhtaasti teen salitreeniä sekä  käyn coretunneilla. Keskiviikkona ei ollut tilaa coretunnille, joten sali kutsui ennen ja jälkeen spinden. Pahimmat liikkeet ovat usein ne pienimmät. Ja minulla pahimmat ovat selkälihasliikkeet lattialla kepin kanssa. Hienoista eroa on vatsa- ja selkälihasryhmien välillä. Pienet selkälihasliikkeet lyhyillä sarjoilla tuntuvat oikeasti raskaalta, mutta vatsalihastreeniä voikin sitten tehdä monta kertaa enemmän kuten vaikka staattisia pitoja eli Hoovereita. Kolme toistoa pidentäen pitoa minuutilla jokaisen toiston jälkeen eli 1 min, 2 min ja viimeinen 3 min. Tuntuihan tuo viimeinen, mutta olisin voinut vielä pitää asennon hetken aikaa. Ei auta kuin jatkaa selkälihasten etsintää säännöllisesti.

Coretreeniä

Eilen kävin toisen kerran 30 min coretunnilla. Tunnin nimi jo kertoo, että keskivaratalon lihaksiin keskitytään puolen tunnin ajan. Hyviä liikesarjoja, mutta melko vauhdikkaasti on siirtyminen liikkeestä toiseen. Kadonneiden vatsa/selkälihasten etsintä on aloitettu.

Muutama liikesarja tehtiin jalkojen päällä. Huolimatta liikesarjojen lyhyt kestoisuudesta, en pystynyt tekemään seisoviltaan tehtäviä liikesarjoja loppuun. Tunnin päätyttyä kävin ohjaalta kysymässä mihin lihaksiin kyseisten liikkeiden tulisi kohdistua. Sinne pakaraan. Itse en kyllä saanut minkäänlaista tuntumaan pakaralihakseen. Ainoa kohta, johon liike kohdistui oli oikean jalan  it-jänne ja sinnekin tunne oli kipua.

Töitä saan tehdä ennen kuin tuo jänne on aukaistu.Alkaa kineositeippauksen mahdollisuudet kuullostamaan houkuttelevalta vaihtoehdolta. Kenties jopa ainoalta vaihtoehdolta.

Tunnin jälkeen nautin pimeästä syysillasta rauhallisesti hölkötellen kotiin. Pienen metsälenkin kautta ;).

Illan päätteeksi venyttelyä, venyttelyä ja venyttelyä.....

Hierontaa ja balancea

Viikon viimeinen arkipäivä alkoi yläselän hieronnalla. Itse selän hieronta oli lähes inhimillistä ja ehdinkin jo sanomaan, ettei yläkroppaan hieronta tunnu yhtään niin ikävältä kuin jalkojen. Ei olisi pitänyt. Heti tuon lauseen jälkeen sain tuntea miten kivi kovat hartiani ovat. Jo ensimmäisellä kerralla sanoin, että tämä kroppa on jumissa kallonpohjalihaksista iso varpaaseen. Hiljalleen hieroja alkaa olla kanssani samaa mieltä.

Hengitys kulki vapaammin muutaman tunnin, mutta kiitos päätetyöskentelyn, niin johon jo iltapäivästä samat vaivat palasivat. Jos rikas nainen oisin, dapa-dapa-duu….. viettäisin  yhden työpäivän hierojalla.  Jos tunnin aikana saadaan yläselkää auki, niin 7, 5 tuntia kuluisi nopeasti. 

Hieronnan jälkeen ei voinut mennä uimaan eikä salille.  Yläkroppaa ei saisi rasittaa eikä tehdä kiertoliikkeitä. Mieli teki spinning-tunnille lämmittelemään ennen bodybalance –tuntia. Lisäksi ilmeni, että tunnin vetäjä on vanha tuttu, niin sieltähän itseni löysin.   Poljin tunnin puhtaasti PK-treeninä, kevyet vastukset, kierros lukumäärä lähellä maantiepyöräilyä ja keskittyen pitämään itseni kasassa vatsalihaksilla enkä käsilläni. Lisäksi koetin etsiä niitä takareisilihaksia, joita en siis ole vieläkään löytänyt. 

Myönnän, ettei hieronnan kanssa samana päivänä tulisi harrastaa liikuntaa. Mutta mulla hajoaa pää, kun ei pääse saa treenata.  Enkä nyt koe kevyttä spindeä treeniksi, enemmänkin se oli pyörittelyä. Jalat eivät oikeasti rasittuneet tuolla tekemisellä. Jos ohjaaja sanoi vastuksesi 9, niin laitoin vastusta sen verran, että jalat pyörivät kevyesti, mutta näyttävät että vastusta olisi. Kukin tekee tunnista sellaisen kuin haluaa, mitä on sieltä hakemassa. Tähän väliin on todettava, että jos pää hajoa kun ei saa treenata, niin kyllä mä kaipaan treenikaveria polkemaan samalle tunnille. Hän kävi itse viime viikon lauantaina polkemassa spindemaratonin ja totesi viikolla, ettei siellä ollut himo polkijoita. Itselläni edellisen illan skumppa piti minut pois tuolta kolmen tunnin rääkiltä.  Tuo samainen tunne tuli eilen vaikka tein kevyen treenin, mutta olisi se ollut kiva heittää kommenttia ja ottaa muutaman spurtit hänen kanssaan.  Toivottavasti heidän muuttonsa takaisin samalle paikkakunnalle tapahtuu ennen vuoden vaihdetta ilman kommervenkkeja.

Spinden jälkeen kävin notkistumassa ja avaamassa vartaloa bodybalance –tunnilla. Ohjelma taisi olla viime talvelta. Muistan kaverin sanoneen talvella, että balance ohjelman on nopea eikä oikein ehdi rauhassa tekemään liikkeitä. Samaa tunnetta sain itsekin illan tunnista.  Tosin minua ei suuremmin haitannut nopeus.  Mielenkiintoisen havainnoin tein tasapainoharjoitteluosuudessa. Vasemmalla jalalla tasapaino toimii moitteettomasta, mutta oikea puoli on sitten hiukan huterampi. Sama puoli, jossa on ongelmia jalkapohjasta aina hengitykseen asti.  Töitä siis on tehtävä paljon ennen kuin saadaan tämä kroppa tasapainoiseen kuntoon.

Olin alustavasti ajattelut mennä uimahalliin em jälkeen, lähinnä nauttimaan terapia-altaan hierovista suihkuista ja porealtaasta. Kännykkäni näytti paria vastaamatonta puhelua ystäviltäni. Niinpä vaihdoin terapia-altaan puheluihin ystävien kanssa.

Kahvakuulatreeniä ja uintia

Syksyn yhteistreenit alkoivat pienen porukan kokoontumisella Pajulahteen. Märän syksyisellä polulla vaihdoimme kuulumiset ja yhdellä meillä oli optimaalinen kesä. Kevyt juoksu alkuverryttelyksi tuntui hyvältä. Jaloissa ei kipua ja vauhti pysyi sen verran rentona, että ainoastaan muutamassa ylämäessä sykkeet nousivat ja piti keskittyä hengittämiseen. Työpäivän aikana hengityksen kanssa ongelmia ja harkitsin oikeasti lähteä vai eikö treeneihin.Aivan alkuverryttelyn lopussa pahus alkoi sataa. Onneksi kuitenkin vasta lopussa ja lopputreeni vietettäisiin sisätiloissa.

Monta vuotta olen karttanut kahvakuulaa vaikka moni on kehunut treeniä monipuoliseksi. Näissä yhteistreeneissä silloin tällöin valmentaja keksii, että lihaskuntoakin tarvitaan. Melko normaaleja liikkeitä tehtiin, mutta en väitä ettei olisi ollut haasteellisia. Viimeinen liike sai mieleeni alkukesän yhteistreenit Vantaalla. Silloin juoksutreeni lopulla teimme tekniikkaharjoituksia polulla, jossa kulki normaaleja ihmisiä. Meidät laitettiin juoksemaan kädet pään päälle, lanteilla jne. Pakkopaitaan ja hoitoon!  Eilen valmentaja keksi hypittää meitä kahvakuulan kanssa. Tällä kertaa saimme muutaman vilkaisun karatekoilta. Ei heidänkään treenit ihan järki ihmisen treeneiltä aina vaikuta. Aikamme heiluttuamme kuulien kanssa oli aika siirtyä altaalle. 

Tässä vaiheessa sää oli muuttunut ukkoseksi. Kunnon jyrinä sai mut pysähtymään ja ihmetteleen mistä moinen meteli syntyi. Ei hetki tullut mieleeni, että kyse oli ukkosesta. Jokaiselle riitti oma rata, joka on luksusta. Sai uida omassa rauhassa, omaan tahtiin. Tosin valmentaja oli kovasti eri mieltä meidän vauhdeistamme. Kaikilla on aivan liian kova vauhti tekniikkaharjoitukseen. Omasta mielestäni meninhitaasti, mutta en ilmeisesti tarpeeksi. Uinti pitkällä käsivedolla sai uutta uskoa mahdollisuuteen parantaa omaa tekniikkaansa. Uinti oli extra rauhallista ja uinti liukui. Tuon liukumisen kun saisi omaksuttua, niin siinä se tekniikkaa varmaan alkaisi olla kasassa.  Pitkällä liukumisella tuli ½-1½ käsiparivetoa vähemmän samalla matkalla. 

Loppukesästä löysin youtube;stä videon, jossa  nimenomaan opetetaan rauhallista ja tehokasta uintitekniikkaa: http://www.youtube.com/watch?v=PwpvBMfUoAs&feature=relmfu. Ennen kuin itse olen tuossa vaiheessa, niin aika monta tuntia saan viettää vedessä. 

Sen verran paljon vettä oli tiellä, että teki mieli ajaa ihan rauhassa vältellen uria. Muutaman kerran onnistuin näkemään kunnon salamointia. Enpä muista milloin lokakuun puolessa välissä olisi ollut ukon ilma. Vuosi sitten, tarkalleen 14.10. tullessani töistä kotiin oli maa valkoinen.

Kausi 2011 takana, yhteenvedon aikana

Kausi vierähti ilman yhtään blogipäivitystä. Jostain syystä tämä on jäänyt kaiken muun kiireen alle. Kesän aikana sain muutaman kerran yllättävän kommentin, kun en pitänyt blogiani. Senpä vuoksi ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja jatkaa tätä.  

Päättynyt kausi oli aika tuskainen taival, joka alkoi lupaavasti HCR:llä. Alitin kahden tunnin rajan vaikka jäinkin 5 minuuttia asetetusta tavoitteesta. Mutta siihen ne onnistuneet suoritukset sitten jäikin.

KISKO

Kiskossa kävin toistamassa edellisen vuoden tuskaisen juoksun helteessä. Uintiosuus sujui odotusten mukaisesti, mutta pyöräilyosuuden ensimmäinen mäki ja jaloissa tuntui ikävältä. Varsinainen tuska alkoi viimeisen kierroksen lopulla, kun toisen jalan reisilihas kipeytyi. Vauhtia hiipui ja viimeiset ylämäet olivat aika tuskaa. Moni meni ohitse tuossa vaiheessa. Harmitti! Juoksuosuus oli täysin toistoa edellisestä kerrasta.  Pistäminen alkoi saman tien ja hengittäminen vaikeaa. Viimeisen kierroksen alkaessa olin täysin valmis keskeyttämään. Vaihdoin pari sanaa kanssakilpailijan kanssa, joka sanoi, että luonne ei anna periksi keskeyttää. Kaadoin vettä päälle, join nestettä ja jatkoin matkaa. Maaliin pääsin, mutta vakavasti harkitsen kolmatta kertaa osallistumista Kiskoon.

JOROINEN

Vuoden päätavoite oli Joroisilla. Tavoitteena oli alittaa – ja vielä helposti – 6 tuntia. Joroisilla kävin ja tein 2 min heikomman ajan kuin vuotta aikaisemmin. Ainoastaan uintiosuus onnistui. Sain hyvän lähdön enkä jäänyt kenenkään jalkoihin. Sain uida melko rauhassa omaa uintiani. Tosin jo veteen mennessä reidet tuntuivat raskailta. Tuo ei missään nimessä ollut hyvä signaali päivän koetusta ajatellen.

Pyöräosuuden aloitin liian kovalla vauhdilla. Se kostautui lopussa. Vaihteet heittivät kerran ylitse eikä ketjujen paikoilleen laittoi takaisin ollut nopein mahdollinen. Siihenkin sain kulutettua minuutteja. Juoksuun lähtiessä olin vielä kuitenkin lähellä aikatavoitettani. Kiitos nopean uintiosuuden vaikka vaihto olikin takkuinen.

Juoksukengät jalkaan ja ulos urheilutalolta. Voi Helv….ti! Mistä kipu nyt tuli! Jokaiselle askeleella viiltävä kipu oikean jalkapohjan ulkosyrjällä, en pystyisi juoksemaan puolta maratonia tuon kivun saattelemana. Juoksu oli tuskaista kaikki 18 kilsaa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen oli pakko mennä vessaan.  Ja tästä lähti ajatus kaksiosaiseen kisa-asuun. Vatsa oli turvoksissa, mikään ei tuntunut hyvältä. Join jokaisella juottopisteellä, lisäksi matkassa oli mukana omat juomapullot. Juoksuosuudella mietin koko lajin mielekkyyttä, omaa mielenterveyttäni ja keskeyttämistä. Välillä kävelin ja söin energiapatukkaa. Kirosin ja poljin jalkaa. Ja jatkoin eteenpäin. Viimeisten kilometrien ajaksi sain viereeni kanssakilpailijan. Emme vaihtaneet kahta sanaa enempää. Kumpikin koetti pysyä toisen rinnalla. Epäilen, että ilman häntä en olisi saanut pidettyä vauhtia yllä. Lopulta urheilukenttä tuli näkyviin. Tässä vaiheessa joko oma vauhtini kasvoi tai kanssakilpailijan vauhti hyytyi, mutta loppumatkan taitoin yksin. Maaliviivan ylittäessä olin aivan kypsä ja pettynyt.

Teltassa näen seurakaverin, joka oli tehnyt oman ennätyksen. Toisen hieno suoritus sai minutkin paremmalle päälle, lisäksi olin voittanut arvonnassa. Tuskainen taival palkittiin seurakaverin hymyllä ja kauniilla lahjalla.

TAMPERE

Kolmas triathlontuska koettiin Tampereella. Mitä ihmettä oikein ajattelin ilmoittautuessani pitkän matkan kisaan. En varmaankaan mitään järkevää. Mutta elokuisena sunnuntaiaamuna löysin itseni Tampereelta märkäpuku päällä valmiina uimaan Pyhäjärvessä. Neljä kilometriä uintia märkäpuku päällä on sitten maksimi matka meikäläiselle. Jos puku ahdisti ennen ensimmäistä poijua, niin kyllä se ahdisti viimeisen poijun kohdallakin. Uinti meni melko hitaasti, yksin uiden ja kanaalissa uinti ei tuntunut loppuvan ollenkaan. Tuo osuus tuntui kaikista pisimmältä.

Pyöräilyosuus meni mielestäni ok, ensimmäiset kolme kierrosta. Tuon jälkeen vauhti hiipui, tuli tarve käydä pusikossa. Kiitos itselleni, että hankin uuden kisa-asun. Pusikossa käynti onnistui. Noustessa takaisin pyörän päälle, huomasin kuinka turvoksissa sormeni olivat. Mielestäni olin juonut melko tasaisesti.  Samoin puku tuntui vyötärön kohdalta ikävältä. Kiinnitin huomiota siihen, että yskin melko tasaisesti.  Viimeinen, kuudes kierros oli kaikkea muuta kuin rentoa polkemista. Enää ei ollut ainoastaan sormeni kuin nakkimakkarat, vaan myös ranteeni olivat todella turvoksissa. Järkevä ihminen olisi varmaankin tässä vaiheessa osannut tehdä johtopäätöksiä ja lopettaa kisan tässä vaiheessa. Mutta tämä ei koske minua. Lähdin juoksuosuudelle, mutta heti stadionilta päästyä oli pakko ottaa kävelyaskeleita. Yksi kierros oli 7.5 km, neljä kierrosta edessä. Tuo ensimmäinen kierroksen aikana en varmaankaan kyennyt edes 100 metrin pätkissä juoksemaan. 

Hengittäminen oli vaikeaa, sormeni tuskin liikkuivat, polar oli uppoutunut ranteeseen, nilkoihin sattui. Juottopisteillä kaadoin vettä päälleni, ja join. Matkaa taitoin kävellen, pysähdellen ottamaan henkeä. Stadionin kohdalla totesin, että tästä on järki kaukana ja keskeytin kisan.

Pukuhuoneessa join, kävin vessassa, otin pitkän suihkun. Olo oli heikko. Kävin pitkälleni lattialle, nostin jalat ylös. Ei mitään vaikutusta. Pakkasin tavarat ja menin ulos odottamaan kaverini maaliin tuloa. Katsomossa näen treenikaverini ja hänen vaimonsa. Treenikaverin tuli alas ottamaan tavarani ja kävelimme ramppia pitkin stadionin katsomoon. Tilani oli niin surkea, että piti pysähtyä rampilla lepäämään. Puhuminen oli katkonaista, henki ei kulkenut kunnolla. Olin niin turvoksissa, ettei treenikaverini vaimo ollut tunnistaa minua. Pikaisen konsultaation jälkeen, treenikaveri vei minut ensiapuun, jossa sain adrenaalipiikin. Hiljalleen puhe alkoi kulkea. 

Kaverini saapui maaliin. Olin todella ylpeä hänestä ja heti maaliviivan jälkeen kävin onnittelemassa kuohuviinipullon kera. Todellinen teräsnainen!

MITÄ NYT?

Seuraavan viikon kävin lääkäreissä ja vietin yön sairaalassa. Sain terveenpaperit, mutta hengityksen kanssa ongelmat jatkuvat, samoin turvotuksen kanssa. Espoon puolikas rantamaratonilla sykkeet olivat huipussaan, vauhti hiljainen, nestettä join ja silti turvotusta kropassa.

Valmentajan ja hierojan kanssa koetettu selvittää mistä nämä johtuvat. Hierojalla käynnit ovat tuoneet esille mitä tapahtuu laiminlyödessä lihashuollon. Kaikki lihakseni ovat kovat, ovat jumissa. Olen välttänyt suolan käyttöä koko aikuisiän. Hikoillessa kuitenkin poistuu suoloja ja mineraaleja. Mitä ilmeisimmin en saa niitä tarpeeksi. Reseptiksi lihashuoltoa säännöllisesti joka viikkoa + merisuolaa suuhun. Nyt mennään kevyellä treenillä ja koetetaan saada kroppa kuntoon.