17.4.2011

Lumessa juoksua kesäisessä säässä

Tämän viikon treenit treenattu ja Polar näyttää viikon saldoksi lähes 11 tuntia. Pakko myöntää, että treenit tuntuvat kropassa. Illalla voisi käydä erittäin kevyesti pyörittelemässä polkimia, mikäli tuuli tyyntyy.
Tämän päivän ajoitukseni oli täydellinen. Kaupassa käynnin ja anopin pikavisiitin välillä ehdin tekemään kahden ja puolen tunnin juoksutreenin sekä valmistamaan ruuan. Toisinaan sitä onnistuu.

Juoksu ei tuntunut niin hyvältä kuin olisi pitänyt. Alkumatkasta jalat olivat raskaan oloiset eikä juoksu tuntuvat kivalta vaikka pidin kiinni siitä, etteivät sykkeet nouse yli PK-tason. Kun jalat vetreytyivät, alkoi energiataso laskea. Onneksi mukana oli yksi energiapatukka ja glukoosipastelleja. Glukoosipastelleja en ole aikaisemmin kokeillut, mutta eivät ne kyllä ensimmäisen kerran jälkeen saaneet minusta puolestapuhujaa. Ehkä olisi pitänyt paremmin noudattaa suositusta.  Energiatason lasku alkoi vaikuttaa puolentoista tunnin jälkeen. En vaan pystynyt nostamaan vauhtia. Tavoitteena oli juosta TOSI RAUHALLISESTI, joten se kyllä toteutui.

Viikonlopun aikana ilman on ollut ihanan kesäinen ja lumet ovat sulaneet silmissä. Tiet ovat kuivat ja kesäisellä varustuksella on tullut hyvin toimeen. Mutta näin ei välttämättä ole kaikille tieosuuksilla. Nimittäin tänään loppumatkan juoksin lumessa. Välillä hanki kannatti, välillä upotti nilkkaan asti. Loppumatkasta tuli raskas, mutta onneksi osuus ei tainnut olla kilometriä pidempi. 

Kotiin päästyä vatsa kurisi. Ei hyvä! Puolen vuoden tauon jälkeen alan uudestaan kallistumaan ruokapäiväkirjan puoleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)