14.3.2011

Uusi ohjelma palautteen kera


Eilen valmentajalta tuli jälleen uusi ohjelma seuraavien kolmen viikon ajalle sekä tarkennusta ensi kesän tavoitteisiin. 

Tänä vuonna mennään kovin erilaisilla etapeilla eteenpäin kuin viime vuonna. Maaliskuun uintikilpailut jätän väliin henkilökohtaisista syistä. Kesällä Vätternrundan jää väliin treenikaverin olkapääleikkauksen vuoksi. Enkä taida osallistua Tour de Helsinkiin, koska taitaa tulla liian nopeasti Tampereen jälkeen. Näillä näkymin siis HCR, Joroinen ja Tampere. Syksyllä voisi miettiä mitä uintiseuraa edustaa, jos mieli tekee lähteä kauhomaan pitkän radan kisoihin.

Uudesta ohjelmasta on hiihto jäänyt pois ja tilalle on tullut pitkiä pk-juoksutreenejä. Tuntimäärä on pienentynyt, koska työpäivien venyessä on syytä keventää treeniä, koska kokonaisstressi nousee muuten liian suureksi jolloin ei tapahdu kehitystä. Harmittaa niin vietävästi, mutta kuten valmentaja laittoi, stressitaso vaikuttaa palautumiseen hidastavasti. Mutta jokainen treeni on tehtävä laadukkaasti. 

Jos edelleen tuntuu vaikealta yhdistää työtä ja treeniä, niin pitkiä juoksuja ei saa jättää väliin. ”Ne ovat tärkeät uudessa ohjelmassa. Muista treeneistä voi aina sitten vähän lipsua.”  Toivottavasti ei tarvitse lipsua yhtään. Muuten alkaa käydä korvien väliin tämä vähäinen treenimäärä ja näkymään takamuksessa.

Eilinen treeni meni hyvin ja ilokseni on huomattava selkää kehitystä viime talvesta. Sykealue on sama, mutta juoksuvauhti on noussut n 1km/h. Uimassa sitten sykemittarin päätti, ettei minulla ole sykettä ollenkaan. Uinti kulki hyvin ja kanssa uimarit antoivat yllättävän hyvin mulle tilaa ja rauhan uida kahden radan keskellä.
200m verr
200m VU tekniikkaa
400m Vu bullareilla
400m Vu hengitys joka 2-3-4 käsivedolla
400m Vu bullarit & lättärit
400m Vu 25 reipas/25 kevyt
200m verr

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)