13.3.2011

Huono valinta


Sunnuntai treeniksi oli merkattu joko 2 tunnin hiihto + 30 min juoksu tai puolentoista tunnin juoksu. Hiihto ei kuulu lajeihin, joista suuremmin innostun, koska en osaa hiihtää tai voidella suksiani.

Ylävartalotreeni on jäänyt erittäin vähäiseksi, joten valitsin hiihdon. Aurinko lämmitti alkumatkasta ja meno oli ok. Metsäosuudelle ladut olivat täynnä roskaa ja sykkeet eivät syystä tai toisesta meinannut millään pysyä aisoissa. Latujen roskaisuus oli yksi syy kääntyä takaisin pellolle. Tunnin treeni olisi vielä mennyt hyvin, mutta kaksi tuntia suksien päällä piti olla, niin lähdin etsimään uusia peltolenkkejä. Vaikeata se ei ollut. Mennessä tuuli tuli hiukan takaviistosta. Meno oli taas ihan ok, joskaan ei missään nimessä vauhdilla pilattua. Takaisin tullessa lumi oli peittänyt latua, suksi ei luistanut ollenkaan ja nyt tuuli tuli suoraan edestä. Mielessäni kirosin hiihdon ja valintani.

Kahden tunnin suksien ulkoiluttamisen jälkeen olin tyytyväinen siihen, etten antanut periksi, tuli oltua ulkona sekä koko kroppa sai hyvää treeniä. Juoksu sujui jo huomattavasti paremmin.

Kaiken tämän päälle kävin uimassa 45min ja olo oli mitä parhain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)