19.11.2010

Treeniä, treeniä..... ja vähän bilettämistä ;)


Eilen aamuinen lenkki todisti, jälleen kerran, kuinka "fiksua" on lähteä vetämään juoksutreeniä syötyään normaali aamupala.

Jalat olivat raskaat, tuntui siltä kuin olisi vetänyt kivirekeä perässään. Kyllä mä sitten kuitenkin onnistuin vetämään 10x1min ripeät ihan ok. Joskin suurin osa tuosta kymmenestä vedosta tapahtui ylämäissä. Pari kertaa suivaannuin. Onneksi paikalla ei ollut todistajia.
Metsäpoluilla oli mukava mennä, sillä siellä ei lunta ollut vielä liikaa ja puut pitivät tuulen loitolla. Aivan pienen pienen hetken menin jalkakäytävällä, joka oli aurattu. Pari askelta ja lensin selällään suorilta jaloin. Talven "ihanuuksia". Kenties nyt saan itseni kauppaan hankkimaan maastolenkkarit tms.

Tänään matkani käy Himokselle bilettämään! Senpä vuoksi tein aamusta kunnon treenit. Yksin spindesalissa klo 8:30, ei herätä mussa minkäänlaisia intohimoja pyöräilyä kohtaan. Ois pitänyt vetää PK-VK -treeni, mutta hyvä kun sain sykkeet PK II-tasolle. Hiki lensi ja mielestäni vedin kuitenkin hyvän ja selkeä PK-treenin. Pyörän päältä juoksumatolle vetämään PK-VK -treeniä. Ilmeisesti kroppa oli herännyt sen verran, että tehoja alkoi löytyä. Kaiken tämän päälle tein vielä jonkin verran lihaskuntotreeniä venytellen välillä. Kuntopiirin jää väliin, jälleen kerran.

Kun on kuluttanut n 1740 kcal, voin vakuuttaa, että on nälkä. Huolimatta, että pyörän päällä maistui yksi energiapatukka ja juoksun jälkeen kävin ostamassa protein shaken. Ja kourallinen kuivattuja hedelmiä meni pukuhuoneessa. Vaikka on syönyt lounaan, ei vielä missään tunnu, että olisi syönyt. Kenties aivot käyvät niin hitaalle, etteivät ole rekisteröineet mitä kaikkea suuhun on jo mennyt.

Lenkkikamat muuten pakataan ensimmäiseksi mukaan vaikka kuinka kyseessä on naisten bileviikonloppu. Emäntä ja osa porukasta kyllä tuntevat mut ja tapani. Toivotaan huomiselle hyvää ulkoilusäätä.

Tällä viikolla olen törmännyt muutamaan mainitsemisen arvoiseen asiaan. Ensimmäinen tapahtui tiistai-iltana klo 22 jälkeen Alepassa. Kyllä käyn usein tiistaisin uinnin jälkeen kaupassa. Olin ostanut salaattipussin ja kassalla minun ikäinen nainen totesi, että tää ei ole kyllä aivan priimaa tavaraa. Olisiko siellä hyllyssä vielä näitä salaattipusseja? Kuinka monesti kassa on teille huomauttanut vastaavasta asiasta? Ja kello oli oikeasti yli kymmenen illalla ja kassalla oli jonoa. Salaatti meni vaihtoon, kiitos hyvän asiakaspalvelun.

Kotona olo on kivaa, mutta tekemistä pitää olla. Maanantai meni mukavasti kasvohoidon merkeissä. Tiistai meni melko kivasti, kun illalla oli hyvät treenit tiedossa. Mutta keskiviikko oli jo liikaa. Koetin lukea, mutta kaipasin aktiviteettiä, en paikallaan oloa. Vaatekaapin sisällön tyhjensin sängyn päälle ja kaikki ei-käytetty vaate kierrätykseen tai roskiin. Kesävaatteet vaatehuoneeseen. Yllättävän paljon aikaa tuokin vie, mutta nyt vaatekaappini on järjestyksessä ja siisti. Lisäksi se on ankea, sillä ainoa väriläiskä on muutama punainen paita. Muuten väriskaala on musta-harmaa-valkoinen.

Kolmas on sitten erittäin naisellinen. Nimittäin ulkonäkö/koko. Tässä yksi päivä olin tilanteessa, jossa huomasin pukuhuoneessa naishenkilön kriittisesti arvioivan mua kantapäästä kiireeseen. Epämiellyttävä tilanne. Jos miehet kisailevat kuka on nopein ja voimakkain, niin naiset kyllä arvioivat toistensa ulkonäköä hyvinkin avoimesti. Yllättävää saattaa olla, mutta miesten seurassa oloni on huomattavasti miellyttävämpi ja rennompi kuin naisten keskuudessa. Miesten seurassa treenatessa miehet eivät kilpaile mua vastaan ja useimmille taidan olla sukupuolisesti neutraali. Ainakin katseet eivät polta ihoa kuten tuon erään naisen.

Lisäksi olen tehnyt havainnon, että triathlonistit eivät ole normaali kokoisia, ja koen olevan vähintään 10kg liian iso. Tämä saattaa johtua siitä, että useimmilla heistä on kestävyysurheilutausta - kevyitä kuin höyhenet. Kun siirryn porukkaan, jossa on normaalisti liikkuvia keski-ikäisiä naisia (siis 40+), koen olevan normaali kokoinen, joskin lyhyt ja sen myötä pieni kokoinen.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)