23.11.2010

Himos


Vielä pari päivää ”lomaa”. Maanantain aloitan uudessa työpaikassa, uusissa tehtävissä. Uusi pomo on lomalla tuolloin. Hän on kuitenkin sopinut tulevien kollegojeni kanssa perehdyttämisestäni.  Ensimmäisen viikon tavoitteet ovat sopivia: parin dokumentin lukemista ja sisäistämistä, tutustumista työympäristöön.  Pehmeä lasku sopii mulle vallan mainiosti.

Viime viikonlopun pikkujoulut Himoksella onnistuivat erittäin hyvin, ellei sitten jopa täydellisesti.  Kymmenen naisen voimin biletimme ja pidimme hauskaa. Perjantai-iltana Jenni Vartiainen esiintyi Himoareenalla, joka oli lähes täynnä. Kuuma tuli ja reidet huusivat hoosianna aamutuntien aikana. 

Lauantaina ulkoilimme laavulle paistamaan makkaraa. Kasvissyöjänä vaihdoin makkaran banaaniin. Kun vaihtamisen makuun olin päässyt, vaihdoin siiderin smoothie:n.  Ennen saunaan menoa kävin lyhyellä juoksulenkillä. Rinteen päältä tietä myöten alas ja sitten takaisin samaa reittiä mökille. Mukavaa nousua riitti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)