22.10.2010

Ensimmäinen triathlonleiri lähestyy

Vierumäellä kokoontuu lähes 50 kuntotriathlonistia viikonlopun aikana harjoitteluleirin merkeissä. Kolmen päivän ohjelma sisältää; kolme uintitreeniä, juoksutekniikkaharjoituksia, aamulenkki klo 7 lauantaiaamuna! Lauantaina ja sunnuntain aikana ehditään tekemään juoksutreenejä pari kertaa, saadaan mahdollisuus vapaaseen harjoitteluun ja pariin pyöräilytreeniin. Lisäksi on tiedossa kisatarinoita, luento pyöräasennosta ja juoksujalkineista sekä erittäin tärkeää asiaa tukilihasten harjoittelun merkityksestä. Lauantaipäivä päättyy venyttelyyn. Epäilemättä uni tulee helposti ja sunnuntaina valkenee puolen toista tunnin uintitreenin merkeissä. Jossain määrin mieleen nousee nuoruusvuosien uintiharjoitusleirit, joihin mahtui käsittämättömien uintikilometrien lisäksi lenkkejä ja lihaskuntotreeniä. 

Miksi musta jälleen tuntuu siltä, etten kuulu joukkoon? Epäilykseni perustunee sille samalle tunteelle kuin mitä mulla oli viime viikon lauantaina valmennusporukan esittelyn aikana. Kovia urheilijoita kaikki, joilla on takana useita vuosia kestävyyslajeista. Mutta joskus hekin ovat olleet aloittelijoita.  Muutama tuttu kasvo on leirillä seuran kuntopiiristä ja torstain uintitreeneistä. 

Flunssa on muuttanut muotoaan siltä osin, että nyt mulla on yskä, mutta ei kurkkukipua eikä lämpöä. Eilen illalla tein kevyen iltakävelyn, kun sisällä olo alkoi käydä kestämättömäksi. 

Kolmen päivän treenikamojen pakkaamista ei ole vielä aloitettu ja ennen sitä käyn vielä kevyellä juoksulenkillä. Tältä viikolta on jäänyt väliin 3 treeniä; 2 juoksua ja yksi uinti. Koetan saada edes osan juoksutreeneistä kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)