26.10.2010

Asiat tärkeysjärjestykseen

Iloiset asiat ensin; vanhempi tytär pääsi läpi kirjallisista! Ensi viikon torstaina hänellä on inssiajo. Hienoa! Niin nämä pienet kääröt kasvavat ja aikuistuvat.  Juhlistimme kirjallisten läpimenoa käymällä kahvilassa. Arjen pieniä iloja!

Rakas appeni on vakavasti sairas, ollut jo pidempää ja saanut sairauteensa eri määrän hoitoja. Sairaus ei näytä perääntymisen merkkejä vaan näyttää ottavan vankemman otteen. Rankin hoitojakso alkaa ensi viikolla. Mikäli tuo ei auta, sen jälkeen ei ole enää muita hoitokeinoja. Hoitojakson aloittamisen ajankohdasta tuli päätös viime viikolla.

Perinteisesti olemme viettäneet hänen synttäreitä isänpäivänä, mutta nyt synttärit vietetään tulevana viikonloppuna - sunnuntaina. Tämä muuttaa ensi viikonlopun suunnitelmat. Ensi suunnittelin, että jos synttärit pidetään sunnuntaina, lähden Kuopioon lauantaiksi, mutta nyt olen sitä mieltä, että jätän kilpailut kokonaan väliin. Matkustaminen Kuopioon kahden lajin vuoksi, ei ole sitä minkä koen mielekkääksi. Perjantaina junalla Kuopioon, myöhäinen päivällinen ja yö hotellissa. Kaksi starttia lauantaina ja junalla kotiin.

Synttäreiden ajankohtakin saattaa vielä muuttua lauantaiksi, enkä missään nimessä halua jättää niitä väliin. Kilpailuita tulee tulevaisuudessa aivan riittämiin.

Työrintamalla on päästy jo palkkaneuvotteluihin, mutta edelleenkään ei ole tullut kutsua soveltuvuustestaukseen. Kuitenkin alkuperäinen aikataulu päätöksien tekemiselle oli lokakuun loppu. Kiire tulee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)